Päätöksenteko- ja suunnittelukykyisiä kansalaisia ministeriöihin

Ministeriöiden velvollisuus on suunnitella toimintaansa pitkällä aikavälillä. Toimintaa suunniteltaessa asetetaan tavoitteita ja mietitään etenemistapoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Suunnitelmien valmistuessa alemmat tahot tekevät edelleen omat toimintasuunnitelmansa ministeriöiden suunnitelmien pohjalta. Näin muodostuu yhtenäinen ketju yhteiset tavoitteet silmälläpitäen. Suunnitelmien tekeminen vaatii kykyä ideoida ja tehdä päätöksiä sekä puhdasta maalaisjärkeä. Ilman päätöksentekokykyä suunnitelmista tulee tyhjiä asiakirjoja vailla tulevaisuutta. Ministeriöillä on siis suuri vastuu luoda omat tavoitteet toiminnalleen, koska niiden pohjalta muodostuu myös muiden tahojen toimintamallit.

                             Päätösten tekeminen ei ole pelkästään vaihtoehtojen ympyröimistä tehtäväpaperista. Päättäjän on myös osattava löytää kysymys, jolle halutaan tarjota vastaus. Kysymys voi olla joko jonkun ulkopuolisen toimijan kannanotto (kansalaisaloite) tai itse päättäjän havaitsema kysymys, jolle kaivataan ratkaisua. Kysymyksen löydyttyä on osattava luoda erilaisia vastausvaihtoehtoja, jonka jälkeen voidaan punnita vaihtoehtoja ja tehdä päätös. Vastausvaihtoehdot saattavat olla erilaisten toimintamallien suunnitelmia kuten sisäasiainministeriön julkaisussa Poliisin tulosohjauksen ja voimavarojenkohdentamisen kehittäminen annetut esitykset: kehysstrategia ja strategia poliisien määrän vakiinnuttamiseksi. Päätösten tekeminen vaatii siis myös oma-aloitteisuutta ja havainnointikykyä, jotta saadaan aikaan toimivia suunnitelmia.

                             Yhteiskuntamme tilanne valtionvelkaan katsoen antaa olettaa, että ministeriö tasolta saattaa puuttua suunnitelmallisuuden taito. Kataisen hallitus on asettanut yhdeksi tavoitteista kääntää valtionvelan suunta laskuun vaalikauden loppuun mennessä, mutta tavoitteen saavuttamiseksi ei vielä ole havaittu toimivia ratkaisuja. On tehty erilaisia toimintasuunnitelmia ja -malleja, mutta valtio jatkaa velkaantumistaan. Ongelman ratkaisu saattaisi olla havaittavissa pelkällä maalaisjärjellä, mutta sekin tuntuu monelta puuttuvan. Ratkaisu voi myös olla pienessä lapsessa, joka vasta oppii kävelemään.

Päättäjätkin ovat olleet joskus lapsia. Lapsesta aikuiseksi ja vielä ministeriksi ehtii kasvamaan niin kulttuurin kuin omien läheistensä kasvattamina. Panostamalla kasvatukseen, voidaan saada aikaan kansalaisia, jotka osaavat punnita vaihtoehtoja ja äänestää oikeanlaisia ministereitä. Myös ministerit ovat lähtöisin näistä maalaisjärjen omaavista kansalaisista. On tärkeää opettaa lasta toimimaan yhteiskunnan periaatteiden mukaisesti. Lapsen on saatava itse havainnoida ja pohtia asioita. Lasta on kumminkin autettava ongelmien löytämisessä ja niiden ratkaisemisessa. Vähitellen lapselle voi antaa enemmän valtaa tehdä omia päätöksiä ja suunnitelmia. Jo yläasteelle siirryttäessä nuori osaa toimia itsenäisesti, suunnitelmallisesti ja oma-aloitteisesti, jos hän on lapsena saanut tehdä itse valintoja.

Nuori on jo lähes aikuinen. Ainakin nuorilta odotetaan taitoa käyttäytyä kuten aikuiset. Nuorella on jopa äänestysoikeus jo 16-vuotiaana seurakuntavaaleissa. Oletetaan että 16-vuotiaalla on kyky tehdä itsenäisiä, mutta järkeviä valintoja, jotka vaikuttavat yhteiskunnassa. Nuorella on tämä kyky, jos hän on jo lapsena saanut tehdä omia valintoja eikä hänelle ole annettu aina valmiita valintoja. Yhteiskunnan tulevaisuus on kiinni kansalaisten kyvystä tehdä järkeviä päätöksiä. Päätöksien taustalla on ratkaisevasti kasvatustaustat eikä niinkään äänestysikä, ainakin jos miettii yhteiskuntamme nykytilannetta.

                             Kansalaisten kasvatus ei ole pelkästään vanhempien vastuulla. Ihminen viettää suurimman osan ajastaan koulussa tai työpaikalla. Lapsille olisi hyvä opettaa jo peruskoulussa taitoja toimia itsenäisesti ja tehdä suunnitelmia omaa tulevaisuutta ajatellen. Yläkouluun siirryttäessä nuori olisi jo oppinut suunnittelemaan omaa ajankäyttöään ja tekemään valintoja omaa tulevaisuutta ajatellen. Yläkoulussa voitaisiin opettaa kurssivalintojen tekemistä ja jo yhdeksännellä luokalla antaa vapaus tehdä valinnat itse. Nuori näkisi valintojen avulla, kuinka hyvin pystyy selviämään omillaan. Hetkessä eläminen tuntuu usein houkuttelevammalta, mutta pitkän aikavälin suunnitelmien kautta myös hetkessä eläminen on mahdollista. Erona on vain että suunnitelmien ansiosta nuorella on jokin tavoite ja suunta.

Työelämään siirryttäessä tulokkaalta vaaditaan erilaisia taitoja riippuen työpaikasta. Arvostettuihin ominaisuuksiin usein kuuluu oma-aloitteisuus alaan katsomatta. Työnantaja ei kumminkaan voi olettaa työntekijän olevan heti huipputekijä. Työnantajan vastuulle voisi antaa työntekijän kehittämisen edelleen järkevänä kansalaisena. Antamalla työntekijälle vähitellen enemmän vastuuta ja luottamusta, työntekijä oppii yhä enemmän suunnitelmalliseksi ja päättäväisemmäksi. Luottamuksen kautta työntekijä saa enemmän tilaa toteuttaa omia ideoita, jotka saattavat olla tulevaisuuden tukipilareita. Työntekijän vastuulle voi antaa muun muassa investoinnit, jotka vaikuttavat hänen toiminnassaan. Vastuun kautta työntekijä oppii myös hahmottamaan ja vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin.

                             Työsuhteet ovat yhä useammin määräaikaisia. Suunnitelmallinen kansalainen käyttää aikansa hyödyksi ja etsii uuden työ- tai opiskelupaikan ennen työsuhteen loppumista. Näin säästytään turhilta työttömyysjaksoilta. Pitkän aikavälin suunnitteluun kuuluu myös työ- ja opiskelupaikkojen osalta eri vaihtoehtojen punnitseminen. Uuden paikan löytäminen helpottuu, kun hahmottaa päämäärän ja osaa suunnitella etenemistapoja saavuttaakseen tavoitteen.  Ministeriksi päästäkseen on myös oltava jokin etenemistapa, jolla saavuttaa tavoitteensa. Ei kukaan ole ministeri syntyessään.

                             Nykytilanne osoittaa, ettei maalaisjärki ole itsestäänselvyys. Ajatusten löytäminen vaatii, että ne kirjoitetaan jonkun luettavaksi. Lukeminenkaan ei houkuttele monia ihmisiä, mutta yhden luettua toinenkin lukee muodostaen taas katkeamattoman ketjun. Lukemisen kautta ihminen oppii ymmärtämään erilaisia ajatusmalleja ja teorioita. Yhdistämällä oma-aloitteisuuteen ja itsenäiseen ajatteluun kannustavan kasvatuksen lukemiseen, saadaan järkevästi ajattelevia kansalaisia äänestämään päätöksenteko- ja suunnittelukykyisiä ministeriehdokkaita.