Poliisin tulevaisuus tulosohjauksen ja voimavarojen kohdentamisen kehittämisen valossa

Sisäministeriön asettama työryhmä poliisin tulosohjauksen ja voimavarojen kohdentamisen kehittämiseksi esitti omat ehdotuksensa poliisin voimavarojen kohdentamiseen ja käyttöön kehyskaudelle 2013-15 loppuraportissaan Poliisin tulosohjauksen ja voimavarojenkohdentamisen kehittäminen keväällä 2012. Esitykset tehtiin hallituksen tavoitteiden pohjalta valtiontalouden tasapainottamiseksi ja poliisimiesten määrän vakiinnuttamiseksi vähintään nykytasolle. Työryhmä ei usko molempien toteutumisen olevan mahdollista samanaikaisesti, joten he tekivät kaksi toisistaan eriävää esitystä. Kehysstrategian tavoite on pysyä talousarvio- ja kehyspäätöksen mukaisien määrärahojen käytössä, joka vaatii poliisitoiminnan voimakasta sopeutusta. Strategia poliisimiesten määrän vakiinnuttamiseksi taas tavoittelee laajoja ja mielekkäitä säästöjä vakiinnuttaen poliisimiesten määrän nykytasolle vaatien noin 43 miljoonaa euroa lisämäärärahaa vuoden 2015 tasolla.

                             Työryhmän mukaan molemmat esitykset edellyttävät henkilöstö määrän vähennyksiä, toimitilakustannusten sopeutuksia ja tilankäytön tehostamista, tietohallintokustannuksien sopeutuksia ja Haltikin toiminnan tehostumista, tuottavuuden kasvua muissa voimavaroissa ja sopeutuksia muissa menoissa henkilöpanoksen laskua vastaavaksi, lupamaksu kustannusvastaavuuden korjaamista ja ulkoisen kehittämisrahoituksen lisäämistä. Työryhmä esitti myös lainsäädännön uudistamista poliisin tehtävien karsimisen, hallinnollisten sanktioiden laajentamisen, hallinnollisen rikostorjunnan kehittämisen, suppean esitutkinnan käytön laajentamisen, yhteistyön kehittämisen sekä muiden viranomaisten että yksityisten toimijoiden kanssa, rikostorjunnan tietojenvaihdon kehittämisen sekä yksityisten toimijoiden että EU-viranomaisten välillä, maksullisen toiminnan laajentamisen, teknisen etävalvonnan mahdollistamisen, täydennyspoliisijärjestelmän arvioimisen ja alkolukon käytön laajentamisen osalta turvatakseen poliisin toimintakyvyn.

                            

Työryhmän ehdotuksiin kuului uudistus poliisin tehtävien karsimiseksi. On ehdotettu liikkuvanpoliisin lopettamista korvaten valvonta teknisellä etävalvonnalla. Liikkuvanpoliisin tehtäviin kuuluu kumminkin muutakin kuin pelkkä nopeusvalvonta. Tällä hetkellä etävalvontapisteet tuottavat poliiseille lisätyötä, koska pisteet täytyy itse käydä tyhjentämässä. Etävalvontaan siirtyminen kokonaan nopeusvalvonnassa on mahdollista siinä vaiheessa, kun tiedonsiirto valvontapisteeltä poliisilaitokselle saadaan sähköiseksi. Silloinkin liikkuvapoliisi on säilytettävä muun muassa rattijuopumuksien ja autojen liikennekelpoisuuden valvonnan vuoksi. Teknisen etävalvonnan tiedonsiirron sähköistäminen liikkuvanpoliisin lopettamisen sijaan toisi poliisille enemmän aikaa keskittyä muuhun valvontaan sekä toisi enemmän tuloja sakkojen kautta poliisitoiminnan rahoittamiseen.

                             Alkolukon käytön laajentaminen vähentäisi rattijuopumuksia, muttei kumminkaan kokonaan. Aina on joku, joka keksii tavan kiertää alkolukon. Alkolukon käytöllä saisi vähennettyä liikkuvanpoliisin työntarvetta, muttei poistaisi kaikkia tehtäviä. Liikkuvanpoliisin työtä voisi lakkauttamisen sijaan laajentaa siirtämällä paikallispoliiseilta liikenteenvalvontatehtävät kokonaan liikkuvalle poliisille. Näin paikallispoliisille jäisi enemmän aikaa keskittyä muihin tehtäviin ja liikkuvaa poliisia tarvittaisiin edelleen.

                             Poliisin tehtävien karsimista on ehdotettu myös vankiloiden puolelta siirtämällä vanginvartiointi tehtävät joko vartiointiliikkeille tai tekniseksi valvonnaksi. Tekninen valvonta ei kumminkaan ole turvallinen ratkaisu. Vangitkin ovat ihmisiä ja tarvitsevat ihmistä. Tekninen valvonta ei esimerkiksi auta, jos vanki saa äkillisen sairaskohtauksen. Ulkoistaminen vartiointiliikkeille on parempi vaihtoehto, mutta saattaa lopulta koitua taloudellisesti huonommaksi vaihtoehdoksi. Poliisin toimia on eri paikoista ehdotettu ulkoistettaviksi. Näihin tehtäviin poliisilla on ajanmukainen varustus, jota ulkoisilla toimijoilla ei vielä ole. Ulkoistaminen toisi siis toiselle toimijalle suuria investointeja, jotka todennäköisesti ovat jotain muuta kautta valtion pussista pois.

                             Säästöjä pyrittiin saamaan tilatehokkuutta lisäämällä ja toimitilakustannusten sopeutuksilla. Esimerkiksi lupapalveluiden tiloja on suunniteltu poistettavaksi sähköiseen lupapalveluun siirryttäessä. On kumminkin otettava huomioon henkilöt, jotka eivät osaa käyttää tietokonetta ja tarvitsevat lupapalveluhenkilökunnan apua. Sähköiseen palveluun siirryttäessä tarvittaisiin vähintään tila lupapalveluille, jossa olisi tietokone sähköisen lupapalvelun käyttöön, koska kaikilla ei ole omaa tietokonetta eikä ole turvallista täyttää lupahakemusta julkistenpaikkojen tietokoneilla.

                             Poliisimiesten työtä on sähköistämisen myötä pyritty siirtämään yhä enemmän poliisiautoon. Työt voidaan tulevaisuudessa hoitaa kokonaan autosta käsin, mutta se ei ole avain poliisimiesten tilojen poistamiseen. Poliisimiehet tarvitsevat edelleen omat huoltotilat taukojen pitämiseen. Myös kuulustelijat tarvitsevat kuulusteluja varten omat tilat. Ylimääräisiä tiloja voidaan vuokrata eteenpäin muille toimijoille säästäen kumminkin tiloja poliisitoimintaa varten.

                             On ehdotettu poliisiopiskelijoiden ilmaisen asumisen poistamista lähiopetuspäiviltä ulkoistaen asuntolat. Ulkoistaminen toisi huomattavia muutoksia, koska poliisiopiston alue on lähinnä vain poliisiopiskelijoille ja poliisiopiston henkilökunnalle. Ulkoistaminen saattaisi vaatia muutoksia alueen valvontaan ja turvallisuuden ylläpitämiseen. Opiskelijoiden ilmaista asumista ei voida poistaa opiskelujen luonteen vuoksi. Opiskelijalle tulisi taloudellisia tappioita, kun lähiopiskelu ajalle joutuisi vuokraamaan asunnon Tampereelta, jonka jälkeen hän lähtisi työharjoitteluun jonnekin muualle ja alle vuoden päästä tulisi taas opistolle. Opiskelija menettäisi joka kerta takuuvuokrat, koska asuisi alle vuoden kerrallaan asunnossa. Toki opiskelija voisi myös asua ulkoistetussa asuntolassa maksullisesti.

                             Vuonna 2012-14 valmistuu suuret poliisiopiskelijaryhmät, joten poliisin työttömyys tulee kasvamaan. Poliisiopiskelijoiden määrä tulisikin suhteuttaa arvioon poliisien tarpeesta parinvuoden päästä. Tällöin opiskelijaryhmät ovat pienempiä ja opiskelija asuntoja jää tyhjilleen. Ylimääräisiä asuntoja voitaisiin vuokrata eteenpäin, muttei ulkoistaa kaikkia. Näin poliisi saisi tuottoa toimintansa ylläpitämiseen ja poliisiopiskelijoiden asumisetuus säilyisi ennallaan.

                             Poliisitoimen sopeutusten myötä ”Vähennykset ovat merkittäviä ja vaarantavat asukkaiden perusoikeuksien, hyvän hallinnon periaatteiden, oikeuden mukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden ja poliisitoimintaa säätelevien lakien toteutumista.” Yhteistyönkehittäminen muiden viranomaisten kanssa kumminkin edistäisi rikostorjuntaa. Esimerkiksi rajavartioston kanssa tehdyllä yhteistyöllä voidaan parantaa rajanylittävän rikollisuuden torjuntaa. Oikeuden mukaista oikeudenkäyntiä voitaisiin edistää ottamalla syyttäjä mukaan jo kuulusteluihin, jolloin tutkintoaikoja saataisiin lyhennettyä. Toisaalta syyttäjän mukana oleminen voi myös olla esteenä luottamuksellisen kontaktin luomisessa kuulustelussa, jolloin kuulusteltavasta tiedonsaanti hankaloituisi. Tutkintoaikojen nopeutuminen kumminkin toisi säästöjä, joilla pystyttäisiin turvaamaan poliisitoiminnan toteutumista sääntöjen mukaisella tavalla.

                             Investoinnit ovat välttämättömiä poliisitoiminnan kehityksen jatkuvuuden ja turvallisuuden säilyttämisen kannalta. Poliisin on aina oltava rikollisia edellä teknologiassa torjuakseen rikollisuutta. Hankkeilla oleva Vitja-järjestelmä on suuri investointierä. Vitjan ansiosta poliisin todelliset mobiilityöpisteet mahdollistuvat kaikkien keskeisten rekisterien etäkäytön myötä ja säästöjä voi kertyä jopa 300 henkilötyövuotta. Vitja on myös rikostorjunnan kannalta merkittävä hanke ja sen tuottavuus odotukset ovat huomattavat. Hanke antaa mahdollisuuden poliisin henkilöstövähennyksille säilyttäen poliisin toimintakyvyn, jos tuottavuustavoite toteutuu odotetusti.

                             Taloudellisesti ajatellen kehysstrategia tuntuu järkevimmältä vaihtoehdolta poliisin tulosohjauksen ja voimavarojen kohdentamisen kehittämisen kannalta. Sopeutukset eivät kumminkaan ota huomioon poliisin toimintatehokkuuden säilymistä eivätkä poliisien työn mielekkyyttä. Strategia poliisimiesten määrän vakiinnuttamiseksi vaatisi lisämäärärahoja, mutta mahdollistaisi poliisin toimintatehokkuuden ja asukkaiden turvallisuuden tuntemuksen säilymisen. Vitjan myötä henkilöstövähennyksiä voitaisiin tehdä muualta kuin poliisimiesten kohdalta noin 300 henkilötyövuotta säilyttäen poliisin toimintatehokkuus.

Vapaa kasvatus vai tiukat rajat?

Lastenkasvatuksessa on kiistelty vapaan kasvatuksen kannattavuudesta. Vapaan kasvatuksen tarkoituksena on antaa lapsen kasvaa ilman tiukkoja rajoja. Tällöin lapsi oppii erilaisia asioita lähinnä kokeilemisen kautta. Vapaa kasvatus opettaa lasta harkitsemaan tekojaan ja tunnistamaan vaaratilanteet. Kasvatus on kumminkin mennyt pieleen, jos lapsi hallitsee vanhempaa eikä toisinpäin.

Vapaata kasvatusta on kritisoitu turvattomuuden vuoksi. Lapsen koetaan olevan vaarassa ilman tiukkaa rajojen asettamista. Ilman rajoja ja sääntöjä lapsi voi liikkua vapaasti metsissä, leikkiä huoneessa ilman valvontaa tai muuta vastaavaa. Vapaata kasvatusta kannattavan vanhemman lapsi saattaa leikkiä metsissä ja kiivetä puuhun kun taas rajoja asettava vanhempi saattaisi kieltää lapselta kokonaan metsässä leikkimisen. Koetaan että lapselle voi käydä huonosti monien vaarojen metsässä. Todellisuudessa kumminkin metsässä liikkuva ja puuhun kiipeävä lapsi oppii tunnistamaan vaarat ja varomaan puusta tippumista.

                             Vapaan kasvatuksen opeissa lapsi oppii havainnoimaan ja toimimaan oma-aloitteisesti, koska kukaan ei käske toimimaan tietyllä tavalla. Selvien rajojen pohjalta kasvatettu lapsi taas oppii seuraamaan käskyjä. Hän toimii tiettyjä sääntöjä noudattaen, koska hän on tottunut siihen jo lapsena. Tällöin lapselle ei kehity niin hyvää taitoa toimia vaistojen mukaisesti, mutta sitä pystyy kehittämään myöhemmällä iällä, kun vanhemmat eivät enää voi olla joka paikassa valvomassa. Suomalainen yhteiskuntakin on luotu sääntöjen varaan. Näitä sääntöjä kutsutaan lakipykäliksi. Lakia on noudatettava, jotta välttyy rangaistuksilla. Näin ollen vanhemmat ovat usein kulttuurin kasvattamia ja siksi vieroksuvat ajatusta vapaasta kasvatuksesta.

                             Toiset vanhemmat asettavat lapsilleen paljon rajoja. Rajojen asettaminen ei kumminkaan automaattisesti opeta lapsia toimimaan sääntöjen mukaisesti. Lapset keksivät monia keinoja pyörtääkseen asetetut rajat. Lapselta saatetaan esimerkiksi kieltää pelikonsoleiden käyttäminen, koska hän muuttuu aggressiiviseksi pelatessaan. Lapsi ei pysty pelaamaan kotona, koska vanhemmat ovat ottaneet kaikki pelikonsolit pois. Lapsi kumminkin keksii, että hän voi mennä kaverin luokse pelaamaan tai pelata koulussa kaverin puhelimella. Näin rajojen asettaminen kasvatusmenetelmänä on epäonnistunut, koska lapsi on toiminut omien halujensa mukaisesti.

                             Vapaa kasvatus kannustaa toimintaan lapsen halujen mukaisesti, mutta yleisiä sääntöjä noudattaen. Vanhemmalla on vaikutusvaltaa lapseen, vaikka lapsi ei ole kokoaikaisen holhouksen alaisuudessa. Vapaan kasvatuksen kritisoijat saattavat sanoa, ettei lapsen vanhempi välitä lapsesta, jos hän ei ole kokoaika huolehtimassa ja kyselemässä menoja. Vapaa kasvattaja välittää lapsestaan ja ilmaisee sen antamalla vapautta toimia oman tahdon mukaisesti. Hän antaa lapselle vallan vaikuttaa omaan oppimiseen antamalla mahdollisuuden tutkia ja havainnoida maailmaa. Vapaan kasvattajan ei tarvitse stressata kokoaika lapsen menemisistä, jolloin vanhemmalla on enemmän energiaa keskittyä lapseen silloin kun lapsi tarvitsee vanhemman apua.

                             Ei voi sanoa että vapaa kasvatus olisi oikea tai väärä tapa kasvattaa lapsi. Tärkeintä on loppu tulos. Lapsenkasvatuksen tuloksena lapsi on oppinut elämään muita kunnioittaen yhteiskunnassamme ja toimimaan yhteiskunnan edellytysten mukaisesti. Turvallisuuden kannalta paras tapa on se, jonka kasvattaja osaa hyvin perustella turvalliseksi. Kasvattaja on kartoittanut riskit, miettinyt seuraukset ja mahdollisuudet vaarojen välttämiseksi sekä suunnitellut toimintatavat vaaratilanteisiin. Aina kaikkien vaarojen välttäminen ei ole paras mahdollinen kasvatus tapa, sillä aina voi tapahtua jotain. Istuessakin voi tulla kuolemansairaaksi.  Pienien riskien kautta lapsi oppii kyllä varomaan.

Kellokorttien sovellettavuus iltapäiväkerhotoimintaan

Essi Lehto ja Suvi Vihavainen kirjoittivat Helsingin Sanomissa 20.2.2013 päiväkotien kellokortti kokeiluista ja päivähoitomaksujen uudistamisesta hoitotuntien mukaiseksi artikkelissa Päiväkotien kellokortit yleistyvät. Kokeiluissa jokaisella lapsella on ollut omat kellokortit, jotka vanhemmat ovat leimanneet hoitajan älypuhelimeen lapsen tullessa hoitoon ja kun lapsi on haettu hoidosta. Mobiilisovellus on tallentanut sähköisesti lapsilistat, allergiatiedot, kuvausluvat, vanhempien yhteystiedot, hoitosopimukset sekä tiedot lasten hakijoista. Muutaman vuoden kokeilun ajalta lapsien hoitoajat ovat lyhentyneet ja hoitajien paperityöt vähentyneet.

Idea lasten päivähoidon tuntien mukaisesta laskutuksesta on peräisin hallitusohjelmasta. Myös sosiaali- ja terveysministeriön osoittama työryhmä esitti helmikuussa 2013 siirtymistä tuntilaskutukseen. Kokeiluissa tuntiveloitus on vielä toistaiseksi ollut porrastettua kolmeen hoitoaikaryhmään, joiden perusteella hoitomaksusta on maksettu joko 60, 80 tai 100 prosenttia. Työryhmän sihteeri, sosiaali- ja terveysministeriön lakimies Liisa Holopainen näkee kumminkin porrastuksen poistamisen joustavammaksi ratkaisuksi vanhempien kannalta. Tällöin hoitomaksut tapahtuisivat ennalta sovitun tuntimäärän mukaisesti. Tuntilaskutusta ollaan laajentamassa päivähoidossa useisiin päiväkoteihin, mutta toimisiko kellokorttijärjestelmä myös iltapäiväkerhoissa?

Monessa iltapäiväkerhossa on käytössä tuntilaskutus, joka perustuu vanhempien ilmoittamaan aikaan eli neljä tuntia päivässä tai viisi tuntia päivässä. Tuntilaskutus olisi kellokorttien myötä laajennettavissa laskutukseen todellisten tuntien mukaisesti. Jonain päivänä lapsi saattaa olla kerhossa pidempään kuin toisena päivänä, joten tunnit voivat heitellä huomattavasti verrattaessa kotiin tulevaan laskuun. Kellokorttijärjestelmä kertoisi myös, jos lapsi haetaan jatkuvasti kerhon aukiolon jälkeen, jolloin asiaan voitaisiin puuttua. Voitaisiin myös miettiä mahdollisuutta veloittaa enemmän, jos lapsi haetaan myöhässä.

                             Iltapäiväkerhotoiminnassa kellokorttiläpyskän mukana kuljettaminen olisi lapsen vastuulla. Läpyskä leimattaisiin lapsen tullessa kerhoon ja hänen lähtiessä kerhosta. Järjestelmää voitaisiin myös kehittää vastaamaan iltapäiväkerhojen tarpeita. Järjestelmä voisi esimerkiksi lähettää automaattisesti viestin lapsen vanhemmille, jos lapsi ei ole ilmestynyt kerhoon puolentunnin sisällä koulun loppumisesta. Vanhemmilla olisi myös mahdollisuus seurata lasten kerhoaikoja ja ilmoittaa järjestelmään, jos lapsi on sairaana tai ei muusta syystä tule kerhoon. Järjestelmä toisi osalle vanhemmista huomattavia säästöjä, koska käyttämättä jätetystä ajasta ei veloitettaisi.

                             Iltapäiväkerhotoiminnan järjestäjän kannalta kellokortti järjestelmässä olisi omat vahvuudet ja heikkoudet. Vahvuutena toiminnanjärjestäjä saisi todellista tietoa lasten hoitoajoista. Tiedon perusteella kerhonohjaajien työtunnit osattaisiin arvioida paremmin. Järjestelmää voitaisiin myös kehittää ilmoittamaan kun kerholla on enää x määrä lapsia, jolloin osa ohjaajista voisi lähteä kotiin. Tällöin kerholla olisi ohjaajia aina riittävästi, mutta ohjaajien työajat olisivat vaihtelevat. Järjestelmän heikkoutena toiminnanjärjestäjän tuottavuus todennäköisesti pienenisi. Samalla kustannukset pysyisivät tilojen, välipalojen yms. osalta samoina. Säästöä taas tulisi ohjaajien paperitöiden vähenemisestä.

                             Iltapäiväkerhonohjaajan kannalta muutos olisi positiivinen siltä osin, että paperityöhön käytetyn ajan voisi käyttää olennaiseen eli lasten kanssa puuhasteluun. Lasten läsnäolojen mukaisesti ohjaajien kotiinlähtöajat olisivat vaihtelevat ja joinakin päivinä saattaisi päästä kerholta aiemmin. Toisaalta tuntipalkalla työskenneltäessä tulot muuttuisivat epävarmoiksi eikä toimeentuloa olisi turvattu. Lapset saisivat kumminkin enemmän ohjaajien aikaa, jonka seurauksena kerhon ilmapiiri olisi turvallisemman tuntuinen.

                             Kellokorttijärjestelmää ei sellaisenaan voi siirtää iltapäiväkerhotoimintaan, mutta sitä voidaan kehittää iltapäiväkerhotoiminnan tarpeita vastaavaksi. Kellokortit toisivat vanhemmille joustavuutta ja enemmän halukkuutta viettää vapaapäiviä lasten kanssa, vaikka lapsella olisi kerhopäivä. Järjestelmä toisi ohjaajille enemmän aikaa keskittyä olennaiseen työhön lasten parissa. Toiminnan järjestäjä saattaisi kokea taloudellisia tappioita, mutta saisi samalla todellista tietoa lasten hoitoajoista.

Enemmän potilaita yksityiseen sairaanhoitoon, vaikka Kela-korvaukset poistettaisiin

Jo keväällä 2011 sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta pohtinut työryhmä ehdotti Kela-korvausten lopettamista yksityiseltä sairaanhoidolta. Vuoden kuluttua Vihreiden Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan Kela-korvausten poistamisen puolesta. Aloitteen Kela-korvausten poistamisesta yksityiseltä sairaanhoidolta teki SDP:n Maria Guzenina-Richardson. Hallitus päätti 22.3.2012 kehysriihessään Kela-korvausten pienentämisestä, jotka oli määrä aloittaa toimenpiteiden korvauksista alkuvuodesta 2013.

                     Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvausten poistamista on vastustettu vedoten jo nykyisiin jonotus aikoihin ja heikkoon laatuun kunnallisella puolella. Soininvaaran mukaan ei kumminkaan ole pelkoa yksityisten palveluiden käyttäjien siirtymisestä julkiselle puolelle sillä heillä on varaa käyttää yksityisiä palveluita, vaikka Kela-korvaukset poistettaisiin. Sen sijaan valtio on ehdottanut yksityisen sairaanhoidon Kela-korvausten siirtämisestä suoraan kuntien käyttöön. Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksista tulisi vuosittain noin 200 miljoonaa euroa kuntien sairaanhoidon laadun parantamiseen. Korvausten siirtämisellä saataisiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita parannettua, muttei parannettaisi velkaantuvan Suomen tilannetta.

                     Kunnallisessa sairaanhoidossa jonot ovat pitkät ja palvelukin huonoa. Potilasta pompotellaan lääkäriltä toiselle. Omalääkärikin vaihtuu nopeammin kuin sukat jalassa. Jokaisella käynnillä joutuu selittämään koko potilaskertomuksensa, koska lääkärit eivät ole sitä ehtineet lukea. Tutkimukset aloitetaan alusta, vaikka edellinen lääkäri olisi edennyt sairauden selvittämisessä. Kunnalliselta puolelta ohjataan yksityiseen sairaanhoitoon, koska resurssit eivät riitä kunnallisella puolella. Kela-korvausrahojen siirtämisellä kunnalliseen palveluun siirrettäisiin myös takaisin ne potilaat, jotka alun perin ohjattiin yksityiselle puolelle. Ei ihme että palveluita halutaan parantaa tuomalla rahoitusta yksityiseltä puolelta kunnalliseen sairaanhoitoon. Eikö kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden menoja saataisi hallittua pitämällä potilas samalla omalääkärillä eikä pompoteltaisi lääkäriltä toiselle?

Kunnallisessa sairaanhoidossa on pääosin työttömiä ja pienituloisia potilaita. Työntekijöiden terveyspalvelut ovat työnantajan osoittamalla yksityisellä palveluntarjoajalla, jolloin palvelut eivät ole työntekijän pussista pois. Työllistämällä työttömiä saataisiin kunnallisten palveluiden kysyntää vähenemään ja näin parannettua palveluiden laatua. Kela-korvauksien tuloja ei siis tarvittaisi kunnallisten palveluiden parantamiseen. Työttömien siirtyessä työterveydenhuollon piiriin yksityisten palveluiden kalleus ei enää tuntuisi potilaidenkaan kukkarossa, jolloin Kela-korvauksilla ei olisi merkitystä. Potilaat pysyisivät joka tapauksessa yksityisellä puolella, poistettiin Kela-korvaukset tai ei. Kela-korvausten poistaminen yksityiseltä puolelta kunnallisen sosiaali- ja terveyshuollon palveluiden sijaan voitaisiin siirtää valtionvelan eduksi.

Yksityisen sairaanhoidon käytön lisääntyessä kunnallisten palveluiden jonotusajat lyhenevät ja palveluiden laatu paranee. Yksityisellä puolella valitetaan kalleudesta, mutta siihenkin voi saada helpotusta vakuuttamalla itsensä. Kela-korvausten poistaminen ei tunnu juuri missään, kun vakuutusyhtiöt maksavat omavastuun jälkeiset kulut. Sairaanhoitoon kuluvat menot ovat vakuutuksen avulla tiedossa, eikä tarvitse miettiä kunnallisten palveluiden jonotusaikoja tai laatua.

Autot ja lemmikit vakuutetaan, koska laki vaatii. Moni kumminkin hankkii kattavamman vakuutuksen autolleen kuin mitä tarvitsisi. Auto viedään heti huoltoon kun on tarvetta. Vakuutus korvaa sen, ettei tarvitse panna autoa jonotuslistalle vaan saa sen heti kuntoon. Itseä ei kumminkaan vakuuteta vaan jäädään jonottamaan kunnalliseen sairaanhoitoon vähintään puoleksi vuodeksi. Auto koetaan itseä arvokkaammaksi, vaikka näin ei ole. Tarvitaanko lakipykälien muuttamista vakuutuksen pakollisuuteen, jotta ihminen oppii arvostamaan omaa terveyttään ja vakuuttaa itsensä?

Vakuutusten ottamisella kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden menoja saataisiin hallintaan. Yksityisten palveluiden käytön kasvaessa hintojakin saataisiin laskettua. Kela-korvauksia ei enää tarvittaisi edes kunnallisella puolella, koska vakuutusyhtiöt korvaisivat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kulut omavastuiden jälkeen. Kunnallisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluille ei enää tarvittaisi niin suurta rahoitusta. Vaaditaan vain muutama muutos lakipykäliin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita koskien.

Jostain se raha valtionvelan maksamiseen on otettava. Ei riitä että tehdään erillinen suunnitelma asian x kehittämisestä ja toinen suunnitelma asian y kehittämisestä. Rahan liikkuminen yhden alueen sisällä ei edistä todellisen ongelman ratkaisemista. Elintarvikkeiden hinnat ja asumiskulujen nousu jatkavat kasvuaan, jos mistään ei tehdä leikkauksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden Kela-korvausten poistaminen on tarpeellinen siirto valtionvelan kääntämisessä laskuun.

Valtionvelan kääntäminen laskuun

Paljon on puhuttu sekä nuorten että yli 50-vuotiaiden työttömyydestä. Yksityiset yritykset eivät palkkaa rahoituksen takia ja valtion lupaamia 200.000 työpaikkaa ei näy eikä kuulu. Samalla valtio haluaa nostaa eläkeikää toivoen, että työssäoloaikojen pituudet kasvaisivat lisäten verotuloja. Nuoria kehotetaan opiskelemaan ja opiskeluaikoja pidennetään. Valtion varat kuluvat Kansaneläkelaitoksen (Kela) sekä Työttömyysturvarahaston (TVR) hoitamista ja maksamista tuista työttömille. Samoin käy eläkkeiden ja opintotukien kanssa. Kukaan ei tiedä, mistä suunnasta ongelmaa lähtisi ratkaisemaan. Halutaanko nuoret vai kokeneet konkarit maksamaan veroja?

Eläketurvakeskuksen mukaan työssäoloajat ennen eläkkeelle jäämistä olivat keskimäärin 32,6 vuotta vuonna 2011. Nostamalla eläkeikää valtio pyrkii saamaan verotuloja pidemmältä aikaväliltä pidempien työurien johdosta. Samalla eläkkeellä olo aika lyhenisi ja taas tulisi suuria säästöjä. Näin ei kuitenkaan tapahdu. On edelleen iso määrä työttömiä, jotka päivä päivältä laskevat keskimääräistä työssäoloaikaa. Nostamalla eläkeikää työttömien määrä vain kasvaisi entisestään. Eläkeikää hipoville työntekijöille todennäköisesti annettaisiin raskaampaa työtä kuin kunto sallisi. Sairaspäivärahojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrät kasvaisivat, mikä tuskin toisi helpotusta valtion velkaantumiselle.

Työttömien palkkaamista valtio ei pidä vaihtoehtona. Annetaan vanhojen konkareiden tehdä työtä, maksetaanhan heille jo kokemuksen perusteella suurempaa palkkaa ja näin ollen verotulotkin ovat suuremmat. Kannattavintahan olisi pitää työntekijät töissä hautakuoppaan asti, jottei eläkkeitäkään tarvitsisi jäädä miettimään. Ilmeisesti jo konkareiden verotulot riittävät kattamaan kaikkien työttömien tuet. Annetaan työttömien elää valtion siivellä, muttei tarjota edes mahdollisuutta tehdä työtä tuon rahan eteen. Annetaan ilmaiseksi, ettei vain innostuisi hakemaan töitä.

Valtio on luvannut 200.000 uutta työpaikkaa vähentämään työttömyyttä. Tällä saataisiin vastinetta sille rahalle, jota nyt maksetaan työttömille. Valtion velkaantumisen kannalta vielä kannattavampaa olisi saada työttömät töihin yksityiselle sektorille. Työttömien työnhakijoiden työllistämisestä maksetaan toisinaan työhönottajalle tukea palkanmaksamiseen. Yleensä työnantaja ei hae työntekijää, ellei hänelle ole tarvetta ja varaa maksaa palkkaa. Miksi siis valtion pitäisi maksaa avustusta työhön otetun palkanmaksuun? Valtionvelkojen kannalta työllistämistukien maksamisen lopettaminen toisi pientä helpotusta valtiolle. Senttikin säästöä on miljoonien alku.

Työttömiä on paljon, mutta niin on työpaikkojakin. Eletään tukien varassa ja odotetaan että valtio ilmoittaa luvatuista työpaikoista. Ei viitsitä edes hakea töitä, jos kerta rahaa voi saada ilmaiseksikin. Yksityisellä sektorilla riittää työpaikkoja, joita Kelan tukihakemusten aktiivitäyttäjät osaavat hakea. Siivoaminen, kaupankassa tai puhelinmyyjäntyö eivät monia työttömiä innosta. Oma asenne on ratkaisevassa asemassa työnhakemisessa. Kaikki eivät voi olla suoraan EU:n huippuviroissa. Työnantajat hakevat usein nuorta, mutta alankokemusta omaavaa työntekijää. On myös työnantajia, jotka eivät vaadi työkokemusta ollenkaan, riittää että on ”hyvä tyyppi”. Niin kokenut kuin kokematonkin työntekijä voi olla haettu hyvä tyyppi.

Työnantaja ei saisi pelätä kokemattoman työntekijän palkkaamista. Kokematonta joutuu kouluttamaan, mutta se voi olla myös työnantajan etu. Kokemattoman on helpompi muuttaa toimintatapansa kyseisen työpaikan mukaisiksi siinä missä konkari on jäänyt edellisen työnantajan malleihin. Myöskään vanhemman ihmisen palkkaamista ei saisi pelätä. Nuorella on ehkä tuoretta tietoa asioista suoraan koulunpenkistä, mutta vanhempi hakija on kerännyt matkanvarrelta elämänkokemusta. Palkkaamalla sekä nuoria että vanhempia työntekijöitä saadaan yhdisteltyä monia taitoja työnantajan eduksi, työssäoloaikojen keskimääräinen aika pitenee ja valtio saa lisää veronmaksajia.

Nuoria suositellaan kouluttautumaan, jotta he saisivat tulevaisuudessa töitä. Kouluttautuneet nuoret huomaavat jäävänsä työttömiksi, koska oman alan työtä ei ole tarjolla eikä muuta työtä kelpuuteta. Valtion ja työnantajan kannalta kannattavinta olisi, että työnantajat kouluttaisivat työntekijänsä itse esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen kautta. Valtio saisi opintotukien maksamisen sijasta veronmaksajia ja työnantaja saisi tavallista työntekijää halvempaa työvoimaa. Työntekijäkin hyötyisi saamalla työn ohessa ammattipätevyyden, koska työ tekijänsä opettaa. Kouluttautuminen olisi hoidettu valtion, työnantajan ja itse työntekijän etujen mukaisesti.

Työurien pidentäminen eläkeikää nostamalla ei yksinään riitä pysäyttämään valtion velkaantumista. Sen sijaan eläkeiän nostaminen lisäisi työttömyyttä ja saattaisi lisätä sairastumisista johtuvia kuluja. Työllistämisestä maksettavien avustusten lopettaminen toisi myös helpotusta velkaantumisen kääntämisessä laskuun, koska työntekijöitä haetaan ja tarvitaan jatkuvasti ilman avustuksiakin. Jatko-opiskelun tuoman koulutuksen siirtäminen työnantajalle toisi valtiolle huomattavia säästöjä opintotukien vähenemisenä ja veronmaksajien lisääntymisenä. Myös työnantajien rohkaisu kokemattomien ja vanhempien työntekijöiden palkkaamiseen toisi valtiolle lisää verotuloja poistaen tukiin kuluvia varoja.