Jo keväällä 2011 sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta pohtinut
työryhmä ehdotti Kela-korvausten lopettamista yksityiseltä sairaanhoidolta. Vuoden
kuluttua Vihreiden Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan Kela-korvausten poistamisen puolesta. Aloitteen Kela-korvausten poistamisesta
yksityiseltä sairaanhoidolta teki SDP:n Maria Guzenina-Richardson. Hallitus päätti 22.3.2012 kehysriihessään Kela-korvausten pienentämisestä, jotka oli määrä aloittaa toimenpiteiden
korvauksista alkuvuodesta 2013.
Yksityisen sairaanhoidon
Kela-korvausten poistamista on vastustettu vedoten jo nykyisiin jonotus
aikoihin ja heikkoon laatuun kunnallisella puolella. Soininvaaran mukaan ei
kumminkaan ole pelkoa yksityisten palveluiden käyttäjien siirtymisestä
julkiselle puolelle sillä heillä on varaa käyttää yksityisiä palveluita, vaikka
Kela-korvaukset poistettaisiin. Sen sijaan valtio on ehdottanut yksityisen
sairaanhoidon Kela-korvausten siirtämisestä suoraan kuntien käyttöön.
Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksista tulisi vuosittain noin 200 miljoonaa
euroa kuntien sairaanhoidon laadun parantamiseen. Korvausten siirtämisellä
saataisiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita parannettua, muttei
parannettaisi velkaantuvan Suomen tilannetta.
Kunnallisessa sairaanhoidossa
jonot ovat pitkät ja palvelukin huonoa. Potilasta pompotellaan lääkäriltä
toiselle. Omalääkärikin vaihtuu nopeammin kuin sukat jalassa. Jokaisella
käynnillä joutuu selittämään koko potilaskertomuksensa, koska lääkärit eivät
ole sitä ehtineet lukea. Tutkimukset aloitetaan alusta, vaikka edellinen
lääkäri olisi edennyt sairauden selvittämisessä. Kunnalliselta puolelta ohjataan
yksityiseen sairaanhoitoon, koska resurssit eivät riitä kunnallisella puolella.
Kela-korvausrahojen siirtämisellä kunnalliseen palveluun siirrettäisiin myös
takaisin ne potilaat, jotka alun perin ohjattiin yksityiselle puolelle. Ei ihme
että palveluita halutaan parantaa tuomalla rahoitusta yksityiseltä puolelta
kunnalliseen sairaanhoitoon. Eikö kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden
menoja saataisi hallittua pitämällä potilas samalla omalääkärillä eikä
pompoteltaisi lääkäriltä toiselle?
Kunnallisessa sairaanhoidossa on pääosin työttömiä ja
pienituloisia potilaita. Työntekijöiden terveyspalvelut ovat työnantajan
osoittamalla yksityisellä palveluntarjoajalla, jolloin palvelut eivät ole
työntekijän pussista pois. Työllistämällä työttömiä saataisiin kunnallisten
palveluiden kysyntää vähenemään ja näin parannettua palveluiden laatua.
Kela-korvauksien tuloja ei siis tarvittaisi kunnallisten palveluiden
parantamiseen. Työttömien siirtyessä työterveydenhuollon piiriin yksityisten
palveluiden kalleus ei enää tuntuisi potilaidenkaan kukkarossa, jolloin Kela-korvauksilla
ei olisi merkitystä. Potilaat pysyisivät joka tapauksessa yksityisellä
puolella, poistettiin Kela-korvaukset tai ei. Kela-korvausten poistaminen
yksityiseltä puolelta kunnallisen sosiaali- ja terveyshuollon palveluiden
sijaan voitaisiin siirtää valtionvelan eduksi.
Yksityisen sairaanhoidon käytön lisääntyessä kunnallisten
palveluiden jonotusajat lyhenevät ja palveluiden laatu paranee. Yksityisellä
puolella valitetaan kalleudesta, mutta siihenkin voi saada helpotusta
vakuuttamalla itsensä. Kela-korvausten poistaminen ei tunnu juuri missään, kun
vakuutusyhtiöt maksavat omavastuun jälkeiset kulut. Sairaanhoitoon kuluvat
menot ovat vakuutuksen avulla tiedossa, eikä tarvitse miettiä kunnallisten
palveluiden jonotusaikoja tai laatua.
Autot ja lemmikit vakuutetaan, koska laki vaatii. Moni
kumminkin hankkii kattavamman vakuutuksen autolleen kuin mitä tarvitsisi. Auto
viedään heti huoltoon kun on tarvetta. Vakuutus korvaa sen, ettei tarvitse
panna autoa jonotuslistalle vaan saa sen heti kuntoon. Itseä ei kumminkaan
vakuuteta vaan jäädään jonottamaan kunnalliseen sairaanhoitoon vähintään
puoleksi vuodeksi. Auto koetaan itseä arvokkaammaksi, vaikka näin ei ole. Tarvitaanko
lakipykälien muuttamista vakuutuksen pakollisuuteen, jotta ihminen oppii arvostamaan
omaa terveyttään ja vakuuttaa itsensä?
Vakuutusten ottamisella kunnallisen sosiaali- ja
terveydenhuollon palveluiden menoja saataisiin hallintaan. Yksityisten
palveluiden käytön kasvaessa hintojakin saataisiin laskettua. Kela-korvauksia
ei enää tarvittaisi edes kunnallisella puolella, koska vakuutusyhtiöt
korvaisivat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kulut omavastuiden
jälkeen. Kunnallisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluille ei enää
tarvittaisi niin suurta rahoitusta. Vaaditaan vain muutama muutos lakipykäliin
sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita koskien.
Jostain se raha valtionvelan maksamiseen on otettava. Ei
riitä että tehdään erillinen suunnitelma asian x kehittämisestä ja toinen suunnitelma
asian y kehittämisestä. Rahan liikkuminen yhden alueen sisällä ei edistä
todellisen ongelman ratkaisemista. Elintarvikkeiden hinnat ja asumiskulujen nousu
jatkavat kasvuaan, jos mistään ei tehdä leikkauksia. Sosiaali- ja
terveydenhuollon palveluiden Kela-korvausten poistaminen on tarpeellinen siirto
valtionvelan kääntämisessä laskuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti