Valtionvelan kääntäminen laskuun

Paljon on puhuttu sekä nuorten että yli 50-vuotiaiden työttömyydestä. Yksityiset yritykset eivät palkkaa rahoituksen takia ja valtion lupaamia 200.000 työpaikkaa ei näy eikä kuulu. Samalla valtio haluaa nostaa eläkeikää toivoen, että työssäoloaikojen pituudet kasvaisivat lisäten verotuloja. Nuoria kehotetaan opiskelemaan ja opiskeluaikoja pidennetään. Valtion varat kuluvat Kansaneläkelaitoksen (Kela) sekä Työttömyysturvarahaston (TVR) hoitamista ja maksamista tuista työttömille. Samoin käy eläkkeiden ja opintotukien kanssa. Kukaan ei tiedä, mistä suunnasta ongelmaa lähtisi ratkaisemaan. Halutaanko nuoret vai kokeneet konkarit maksamaan veroja?

Eläketurvakeskuksen mukaan työssäoloajat ennen eläkkeelle jäämistä olivat keskimäärin 32,6 vuotta vuonna 2011. Nostamalla eläkeikää valtio pyrkii saamaan verotuloja pidemmältä aikaväliltä pidempien työurien johdosta. Samalla eläkkeellä olo aika lyhenisi ja taas tulisi suuria säästöjä. Näin ei kuitenkaan tapahdu. On edelleen iso määrä työttömiä, jotka päivä päivältä laskevat keskimääräistä työssäoloaikaa. Nostamalla eläkeikää työttömien määrä vain kasvaisi entisestään. Eläkeikää hipoville työntekijöille todennäköisesti annettaisiin raskaampaa työtä kuin kunto sallisi. Sairaspäivärahojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrät kasvaisivat, mikä tuskin toisi helpotusta valtion velkaantumiselle.

Työttömien palkkaamista valtio ei pidä vaihtoehtona. Annetaan vanhojen konkareiden tehdä työtä, maksetaanhan heille jo kokemuksen perusteella suurempaa palkkaa ja näin ollen verotulotkin ovat suuremmat. Kannattavintahan olisi pitää työntekijät töissä hautakuoppaan asti, jottei eläkkeitäkään tarvitsisi jäädä miettimään. Ilmeisesti jo konkareiden verotulot riittävät kattamaan kaikkien työttömien tuet. Annetaan työttömien elää valtion siivellä, muttei tarjota edes mahdollisuutta tehdä työtä tuon rahan eteen. Annetaan ilmaiseksi, ettei vain innostuisi hakemaan töitä.

Valtio on luvannut 200.000 uutta työpaikkaa vähentämään työttömyyttä. Tällä saataisiin vastinetta sille rahalle, jota nyt maksetaan työttömille. Valtion velkaantumisen kannalta vielä kannattavampaa olisi saada työttömät töihin yksityiselle sektorille. Työttömien työnhakijoiden työllistämisestä maksetaan toisinaan työhönottajalle tukea palkanmaksamiseen. Yleensä työnantaja ei hae työntekijää, ellei hänelle ole tarvetta ja varaa maksaa palkkaa. Miksi siis valtion pitäisi maksaa avustusta työhön otetun palkanmaksuun? Valtionvelkojen kannalta työllistämistukien maksamisen lopettaminen toisi pientä helpotusta valtiolle. Senttikin säästöä on miljoonien alku.

Työttömiä on paljon, mutta niin on työpaikkojakin. Eletään tukien varassa ja odotetaan että valtio ilmoittaa luvatuista työpaikoista. Ei viitsitä edes hakea töitä, jos kerta rahaa voi saada ilmaiseksikin. Yksityisellä sektorilla riittää työpaikkoja, joita Kelan tukihakemusten aktiivitäyttäjät osaavat hakea. Siivoaminen, kaupankassa tai puhelinmyyjäntyö eivät monia työttömiä innosta. Oma asenne on ratkaisevassa asemassa työnhakemisessa. Kaikki eivät voi olla suoraan EU:n huippuviroissa. Työnantajat hakevat usein nuorta, mutta alankokemusta omaavaa työntekijää. On myös työnantajia, jotka eivät vaadi työkokemusta ollenkaan, riittää että on ”hyvä tyyppi”. Niin kokenut kuin kokematonkin työntekijä voi olla haettu hyvä tyyppi.

Työnantaja ei saisi pelätä kokemattoman työntekijän palkkaamista. Kokematonta joutuu kouluttamaan, mutta se voi olla myös työnantajan etu. Kokemattoman on helpompi muuttaa toimintatapansa kyseisen työpaikan mukaisiksi siinä missä konkari on jäänyt edellisen työnantajan malleihin. Myöskään vanhemman ihmisen palkkaamista ei saisi pelätä. Nuorella on ehkä tuoretta tietoa asioista suoraan koulunpenkistä, mutta vanhempi hakija on kerännyt matkanvarrelta elämänkokemusta. Palkkaamalla sekä nuoria että vanhempia työntekijöitä saadaan yhdisteltyä monia taitoja työnantajan eduksi, työssäoloaikojen keskimääräinen aika pitenee ja valtio saa lisää veronmaksajia.

Nuoria suositellaan kouluttautumaan, jotta he saisivat tulevaisuudessa töitä. Kouluttautuneet nuoret huomaavat jäävänsä työttömiksi, koska oman alan työtä ei ole tarjolla eikä muuta työtä kelpuuteta. Valtion ja työnantajan kannalta kannattavinta olisi, että työnantajat kouluttaisivat työntekijänsä itse esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen kautta. Valtio saisi opintotukien maksamisen sijasta veronmaksajia ja työnantaja saisi tavallista työntekijää halvempaa työvoimaa. Työntekijäkin hyötyisi saamalla työn ohessa ammattipätevyyden, koska työ tekijänsä opettaa. Kouluttautuminen olisi hoidettu valtion, työnantajan ja itse työntekijän etujen mukaisesti.

Työurien pidentäminen eläkeikää nostamalla ei yksinään riitä pysäyttämään valtion velkaantumista. Sen sijaan eläkeiän nostaminen lisäisi työttömyyttä ja saattaisi lisätä sairastumisista johtuvia kuluja. Työllistämisestä maksettavien avustusten lopettaminen toisi myös helpotusta velkaantumisen kääntämisessä laskuun, koska työntekijöitä haetaan ja tarvitaan jatkuvasti ilman avustuksiakin. Jatko-opiskelun tuoman koulutuksen siirtäminen työnantajalle toisi valtiolle huomattavia säästöjä opintotukien vähenemisenä ja veronmaksajien lisääntymisenä. Myös työnantajien rohkaisu kokemattomien ja vanhempien työntekijöiden palkkaamiseen toisi valtiolle lisää verotuloja poistaen tukiin kuluvia varoja.