Kenraalipuistoon noin 1,3 miljoonaa euroa, kannattiko?

Vantaan Sanomat uutisoi viikonvaihteessa (26.-27. lokakuuta 2013) Vantaan Kivistöön avatusta Kenraalipuistosta. Viikonloppuna vietettiin Kenraalipuiston avajaisia runsain joukoin. Toimintapuisto on suunnattu monelle kohderyhmälle: pienille ja isoille lapsille, nuorille ja aikuisille. Pienille lapsille on rakennettu oma aidattu leikkialue kun taas vanhemmille lapsille löytyy seitsemän metrinen kiipeilyverkko ja niin sanottu parkour-puisto. Nuorille on asennettu omalla keholla ohjattavat elektroniset ICON-pelilaitteet. Tuloillaan on myös aloittelijaystävällinen skeittipuisto. Aikuisille Kenraalipuistosta löytyy kuntoilulaitteita esimerkiksi leuanvetoihin. Puiston kuluihin on mennyt noin 1,3 miljoonaa euroa ja kulut tulevat vielä kasvamaan muun muassa skeittipuiston rakentamisen myötä.

                             Kenraalipuisto saavutti suuren suosion avauspäivänä. Oletettavaa sinänsä, kun kohderyhmä on saatu melko laajaksi. Onhan puisto täynnä kaikennäköistä vempelettä keinuista pelikonsoleihin. Mieleeni tuli jo idea, miten olisi alueen käyttö nuorisotoimintaan. On olemassa kokonaan ulkona toimivia päiväkoteja ja iltapäiväkerhoja. Olisiko aika kokeilla samaa nuorisotoiminnassa? Sitä en tiedä, vaikka niin joku päivä kävisikin. Eipä kuluisi niin paljoa tilakuluihin. Nyt kun niitä mukamas niin paljon kuluukin. Kunnan rahojahan ne määrärahatkin ovat, joista sitten maksetaan vuokraa kunnalle. Todennäköisesti ulkotiloista alettaisiin samaan tapaan periä tilavuokria.

No, on ulkoalueella toinenkin pointti nuorisotoiminnalle: välineet on tehty kestämään. Nuoret voivat vapaasti yrittää heitellä tiukasti maahan kiinnitettyjä vempeleitä. Kuluupahan energia, eikä varmasti mene aivan heti rikki. Kavereitakin voi heitellä, kun leikkialueen puolelta löytyy turvallinen tippumisalusta. Ei alustalle lentäminen voi sattua, jos se on kerta turvalliseksi suunniteltu esimerkiksi kiipeilytelineestä putoamiselle. Oletettavasti ICON-pelilaitteet ovat myös suunniteltu kestäviksi. Yksi, kaksi, kolme… vuosi meni, pelikonsolit sen mukana ja nuoret ovat takaisin nuorisotaloilla.

Mikä on lasten leikkialueen laita pieniä lapsia ajatellen? Ennen leikittiin kotipihassa ja lähimetsässä. Kiipeiltiin puissa ja juoksenneltiin kantoja, puunjuuria ja kiviä kierrellen. Välillä kompastuttiin ja jatkettiin matkaa muitta mutkitta. Nyt on vahvasta metallista tehdyt telineet, ettei vain ”oksa” petä alta tai heilahda juuri kun siihen on tarttumassa. Metsässä ja kotipihalla lapsi oppii hahmottamaan, millainen alusta on liukas ja missä taas on hyvä pito. Lapsi oppii varomaan liikkuvia elementtejä ja kaatumaan pehmeästi, kun alusta joustaa. Puuhun kiivetessä lapsi huomaa, että oksat saattavat olla heikkoja eikä aina kestä painoa. Lapsi oppii varomaan tippumista ja löytää luonnossa piilevät vaarapaikat. Leikkialueen rakennetuissa kiipeilytelineissä lapsi tottuu samanlaisiin alustoihin ja muotoihin. Lapsi oppii liikkumaan ketterästi kiipeilytelineessä ja varomaan metallitankoja pari kertaa kolhittuaan itseään niihin. Sitähän se elämäkin on: samat olosuhteet joka paikassa. Ai eikö olekaan? Tätä menoa se voi olla todellisuus.

Isommille lapsille on rakennettu myös parkour-puisto. Löytäessäni aikoinaan kyseisen lajin, kuulin lajin tarkoituksena olevan liikkua mahdollisimman nopeasti ja ketterästi paikasta A paikkaan B. Sitäkö parkour-puistossa tehdään? Puistossa on tankoja ja palluroita hyppelyyn ja kiipeilyyn. Toki siellä voi harjoitella ratoja, joita kerta kerralta pyrkii suorittamaan nopeammin. Parkourin keskeinen asia on myös tuntea alustoja: niiden ominaisuuksia ja vaaroja, jotta liikkuminen olisi nopeampaa ja ketterämpää. Parkour-puison tarkoitus ehkä ennemminkin on innostaa nuoria ja aikuisia kiipeilemään, kun he eivät kehtaa lasten tavoin kumminkaan kiivetä puuhun tai hypellä kivillä. Parkour-puisto on tähän tarkoitukseen loistava: kerrankin saadaan myös aikuiset pitämään huolta muun muassa omasta lihaskunnostaan. Miettisin kumminkin vielä alueen nimeämistä vaikka temppupuistoksi. Parkouria ei saa sekoittaa tällaiseen. Parkour on elämäntapa ja kuuluu muun liikenteen sekaan omana liikkumismuotonaan.

Mikä on skeittipuiston funktio? Mahdollistaa lasten skeittiharrastus? Skeittauskin on laji, joka kautta aikojen on kulkenut muun liikenteen parissa. Käytämmekö oikeasti kunnan rahat skeittipuiston rakentamiseen? Hyvähän se vaan on tukea lasten ja nuorten harrastuneisuutta. Skeittausta on kumminkin monen laista kadulta rampeille ja skeittipuistoihin. Skeittipuisto on myös paikka, josta lasten huoltajat löytävät lapsensa sen sijaan että joutuisi kaupungin kaikki kadut etsimään skeittaria iltapalalle. Lasten ja nuorten liikuntaan panostaminen on pitkän aikavälin suuri tavoite. Siihen kannattaa panostaa, vaikka heidät voisikin saada liikkumaan ilman vastaavan laisia puistoja. Edelleenkin lapset viihtyvät luonnossa ja löytävät paljon tekemistä. Lapset liikkuvat paljon jo pelkkien leikkiensä myötä. Harrastuneisuus siihen päälle on tietenkin plussaa.

Kaupungilla näyttää olevan varaa käyttää reilu 1,3 miljoonaa alueen rakentamiseen, joka ei ole niin välttämätön, mutta tuo jollekin ainakin hetkeksi iloa. Mitä me kansalaiset haluaisimme seuraavaksi? Lasten sairaala voisi olla hyvä kohde jo varalta, jos vaikka toimintapuiston turvallisuus pettää ja vaikkei pettäisikään. Lapsille ja nuorille sattuu ja tapahtuu aina jotain. Terveyspalveluiden kehittäminen voisi olla hyvä kohde. Onko meillä jotain muuta, mihin kaupungilla ei ole ollut varaa? Nyt olisi hyvä tilaisuus miettiä, mihin me kaipaisimme muutosta ja mitä meiltä puuttuu kokonaan. Olisiko tuo 1,3 miljoonaa voitu käyttää työttömien työllistymisen mahdollistamiseen? Olisimme saaneet vähän lisää verorahoja käytettäväksi muualle tai vielä parempaa – olisimme voineet saada verotusta kevennettyä. Pieniä askelia, suuria saavutuksia. Jäädään odottelemaan seuraavaa tempausta.

Uutta virtaa syksyyn

Syysaamut ja -illat pimenevät. Eletään aikaa, joka saa monen mielen alakuloiseksi. Aikaa, jolloin lumi ei vielä ole heijastamassa valoa päiviimme. Onneksi on myös syksyn hyviä puolia kuten viileät ilmat ja ruskan kaunistamat maisemat. Syksyn pimeydessä voimme virkistää mieltä pienellä kävelylenkillä raikkaassa syysilmassa tai lähteä valokuvaamaan ruskan kauneutta. Jos ei halua liikkua pimeässä, voi hakea lisävirtaa myös salilta tai vaikka kiipeilyseiniltä.

Työttömyysluvut näyttävät näin syksyn alla huonoilta. Meillä on monta työkykyistä työnhakijaa, jotka hakevat töitä työkseen. Työnhakuprosessin kannalta olisi hyvä välillä päästää irti hakulomakkeista ja lähteä virkistämään mieltä. Usein hyvät ideatkin syntyvät silloin, kun pitää pientä taukoa. Työttömät työnhakijat voisivatkin nyt kokeilla, mitä työhakemuksille tapahtuu, kun ottaa vähän rennommin ja lähtee liikkeelle. Voi katsoa, löytäisikö itsestään jotain uutta ominaisuutta, joka olisi hyvä kirjoittaa työhakemuksiin.

Syksyn tullen kirjat alkavat löytää lukijoita. Haluamme paeta pimeyttä ottamalla kirjan käteen ja uppoutumalla neljän seinän sisälle johonkin valoisaan ja lämpimään nurkkaan. Tämä on hyvä heille, jotka tekevät töitä muuttuvissa olosuhteissa. Työnhakijoille kumminkin suosittelisin paikan vaihtelua, ettei aivan jumitu tietokoneen ääreen. Voi aloittaa vaikka uuden harrastuksen, joka antaisi syyn edes kerran viikossa lähteä kotoa muualle hakemaan uutta potkua elämään. Myös työntekijöille syksyn tullen uudet harrastukset ovat hyvää vastapainoa arjelle. Harrastusten parissa voi myös tutustua uusiin ihmisiin ja saada seuraa koko talveksi. Mieli virkistyy ja työn tuoma stressi unohtuu hetkeksi.

Harrastusten ei välttämättä tarvitse olla liikuntaa. Joku voi kokea mieleiseksi esimerkiksi kuorolaulun, rummuttamisen, ruuan laittamisen tai vaikka pitsin nypläämisen. Kaikille löytyy jotakin, kun jaksaa etsiä. Joku voi kerätä kaveri porukan laittamaan yhdessä ruokaa kerran viikossa.  Porukka voi yhdessä jakaa hyviä reseptejä ja miettiä, millainen ruoka sopisi mihinkin päivään. Ruokakin voi olla enemmän kuin perustarve ja perustarpeista voi tehdä mielekkäitä harrastuksia.

Oletko itse huomannut syysmasennusta itsessäsi tai läheisissäsi? Oletko keksinyt keinon kiertää alakuloisuutta? Jos sinulla on hyvä idea mielenvirkistämiseen, jaa se ihmeessä muillekin. Iloiset ihmiset ovat syksyn valttikortti. Tehdään yhdessä sopimus: hymyillään ihmisille, vaikkei aina olisikaan niin hyvä päivä. Pian unohdamme huonon päivän, kun muutkin alkavat hymyillä.

Hymy päivääsi! J

”Mitä me veronmaksajilla, kun vielä on varaa leikata”

Tuusulan kunnanhallituksen päätöksissä 16.9.2013 esiteltiin talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2018. Vuoden 2013 tulos on jäämässä huomattavasti talousarviosta muun muassa verotulojen ja myyntivoittojen talousarvion mukaista tasoa heikomman kertymän takia. Vuoden 2014 talouskehyksessä on asetettu jälleen lähtökohdiksi Suomen kansantalouden hidas nouseminen taantumasta, yksityisen kulutuksen vaatimaton kasvu sekä heikohkona säilyvä työllisyystilanne. Talousnäkymiä kumminkin heikentävät entisestään matalasuhdanteen alentava vaikutus verotuloihin sekä valtion valtionosuuksien leikkaukset. Joka vuosi asetetaan samanlaiset kehykset, mutta lopulta päädymme taas miettimään, mistä leikataan ja kuinka paljon, kun alkuperäiset laskelmat eivät olekaan toteutuneet. Mikä on vuoden 2014 kohtalo?

                      Jälleen esityslistalla on kertaalleen kumottuja esityksiä. Yhtenä näistä on nuorisotila Mestasta luopuminen osana säästösuunnitelmaa, jota käsitellään 3.10.2013 Nuorisolautakunnan kokouksessa. Mestasta luopumisen tarkoituksena olisi tuoda säästöjä tilavuokrista 45 600 €, vähennyksiä 31 000 € henkilöstökuluihin säilyttäen kumminkin vuoden 2013 työntekijäresurssit ja siirtää toimintamenoihin varattu talous muille nuorisotiloille tai nuorisotoiminnalle. Luopumalla Mestasta pyritään myös takaamaan 2014-2018 Palvelusuunnitelman mukainen nuorisopalveluiden tapahtumien monipuolistaminen. Tavoitteena olisi laajentaa toimintaa myös sinne, missä nuorisopalveluilla ei ole erillistä toimipistettä. Autoista käsin työskentelyn mahdollisuus on selvitetty.

Mikään tila ei ole ilmainen, vaikka tila ei olisi Nuorisopalveluiden ”oma” tila. Autostakin on maksettava: auto, autopaikka, autovakuutus, polttoaineet, huollot ja autoverot. Nuorisotyö vaatii myös toimistotiloja ja huoltotiloja, joista on maksettava vuokraa. Ei nuorisotoimintaa toteuteta ilman tiloja. Vai olisiko uusi säästösuunnitelma, että niin sanotusti luovutaan isokihojen toimitiloista ja asetetaan heidät työskentelemään autoihin. Voihan sitä kirjoitella ja laskeskella kannettavan avulla autonpenkillä ja pitää palavereja samalla kun ajelee jo seuraavan asiakkaan luokse. Voisi myös hankkia heille joukkoliikenteeseen liput niin olisi enemmän tilaa liikkua ja saisi samalla paljon uusia kontakteja. Isokihoille tekisi ihan hyvää liikkua autolla ympäriinsä, mutta nuoret tarvitsevat sen paikan, joka on aina paikallaan. Paikka, joka on kuin koti – se on Mesta.

Taloussuunnitelma siirtäisi toimintaan tarkoitetut varat muille nuorisotiloille ja säilyttäisi työntekijäresurssit. Eikö toimintakuluja voisi pyrkiä rajoittamaan esimerkiksi tilojen välisellä kilpailulla? Nuorisotilat voisivat keskenään kilpailla siitä, mikä tiloista pyörittää toimintaansa pienimmillä menoilla. Tällöin ei tarvitsisi miettiä, mihin ylimääräiset työntekijäresurssit käytettäisiin ja saataisiin Nuorisopalveluiden menoja karsittua toimintamenojen kautta. Työntekijäresurssejakaan ei ole kohdennettu mihinkään, joten ei ole syytä siirtää työntekijöitä väkisin muihin paikkoihin tai palkata jonnekin ylimääräistä väkeä korvaamaan Mestalta jäävää työntekijäresurssivajetta. Tehdään ennemmin markkinointia Mestan puolesta.

Mestasta luopuminen jättäisi tilan tyhjilleen. Todennäköisesti tila jäisi joko seisomaan tyhjillään tai purettaisiin. Tyhjillään rakennus tuottaisi menoja niin kuin tähänkin asti. Purkamalla taas vapautuisi tonttia vuokrattavaksi, jotta joku voisi rakentaa lisää asutusta alueelle. Purkaminen ja rakentaminenkin maksavat ja vievät aikaa. Säilyttämällä Mestan voisi pyrkiä markkinoimaan tiloja käyttöön silloin kuin ne eivät ole Nuorisopalveluiden toiminnassa. Vuokraamalla tiloja muille käyttäjille saisi tilakustannuksia matalammiksi ja nuorison pysymään tyytyväisenä. Tilat voisivat olla myös päivisin käytössä nuoria varten työpajatoiminnan avulla tai nuoret voisivat ohjata kerhoja nuoremmille lapsille.

Nuorisotilojen tarkoitus on edistää nuorten kasvua aikuisiksi turvallisessa ja mukavassa ympäristössä mahdollistaen yhteistyötaitojen oppimisen ja kontaktien luomisen. Parhaiten tämä tapahtuu tutussa ja turvallisessa ympäristössä, kuten Mestalla. Mesta on nuorille kuin koti, emmekä halua viedä sitä heiltä pois. Miksi ensin tekisimme nuorista kodittomia ja sitten rakentaisimme tilalle asutusta joillekin muille? Nuoret ovat yhteiskuntamme tulevaisuus. Nuorisopalvelut ovat avain siihen. Nuorisotilalla nuoret saavat ladata akkujaan ja tutustua uusiin ihmisiin. Nuoret voivat hyvin ja päätyvät työelämään maksamaan veroja. Ilman Mestaa nuoret eivät välttämättä verkostoidu ja saattavat jäädä sivuun työelämästä henkisen hyvinvoinnin kärsiessä. Nuorisotilat ovat tulevaisuuden vaikuttajillemme. Nuorista saamme veronmaksajia pitkäksi aikaa, leikkauksilla vain hieman enemmän rahaa isokihoille.

Vuoden 2014 talousarvio on vasta esityslistalla, joten vielä on hetki aikaa vaikuttaa. Voimme vain miettiä, haluammeko turvautua todennäköisesti virheellisiin tulosarvioihin ja tehdä saman taas vuoden päästä uudelleen, kun vero- ja myyntitulokset eivät toteutuneetkaan vaan työttömyyskorvauksia maksettiin entistä enemmän. Vai haluammeko parantaa nuorten asemaa yhteiskunnassa tulevaisuuden veroa maksavina työntekijöinä ja vaikuttajina pitämällä Nuorisopalveluiden Mestaa esimerkkinä, kuinka nuorista kasvaa vahvoja ja päätöksentekokykyisiä aikuisia. Voimme toki leikata pala kerrallaan. Nuorisotila vuodessa pois niin kohta ei ole yhtäkään nuorisotilaa. Kyllä sekin päivä vielä joskus tulee kun joudutaan leikkaamaan isokihojen tuloista muiden nostaessa työttömyyskorvauksia ja -tukia, jos aina vain leikataan eikä mietitä todellista ratkaisua valtion ja kunnan tulosten saavuttamiseksi.

Lähteet:

Kokouksen KHALL:16.9.2013 17:00 pöytäkirja

(338 § Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014–2018, talousarviokehyksen hyväksyminen)

NULA,3.10.2013 17:30, Esityslista 1

Riittämätön opintotuki?

Opintotukikeskustelut kiihtyvät syksyn lähestyessä. Käydään jatkuvaa väittelyä, onko opintotuki liian pieni tai saadaanko sitä sittenkin jopa liikaa. Voidaan jakaa ihmiset raa’asti opiskelijoihin ja työntekijöihin, vaikka todellisuudessa on myös opiskelijoita, jotka tekevät opintojen ohella töitä. On myös työntekijöitä, jotka opiskelevat työn ohella. Ja on kaikkea siltä väliltä. Opiskelija voi ajatella tukien riittävän hyvin, vaikka suurempi osa sanoo tukia riittämättömiksi. Työntekijä voi sanoa myös tukia riittämättömiksi, vaikkei ole koskaan edes yrittänyt elää opintotuella. Onko tuki sitten riittämätön elämiseen?

                             Opintotuen tarkoitus ei ole elättää opiskelijoita. Tuen tarkoitus on auttaa opintojen suorittamisessa. Näin itse sen ajattelen. Elämistä varten on valtion takaamia opintolainoja. Opintolainojen avulla opiskelija voi opiskella täyspainoisesti ja valmistuttuaan ammattiin maksaa lainansa pois. Tällöin myös varmistetaan motivaatio opiskella itselle mieleinen ammatti.

Opintotuet ovat peräisin veronmaksajilta eli työntekijöiden palkoista. Opiskelijoiden valmistuessa ja työllistyessä, työntekijät maksavat edelleen veroja. Miten käy valmistuneille? He alkavat tienata todennäköisesti enemmän, mutteivät joudu maksamaan mitään takaisin opiskeluistaan. Toki työllistyneet alkavat maksamaan saman lailla veroa kuin muutkin työntekijät, mutta heidän opiskelunsa maksaneille ei tule minkään näköistä kiitosta. Opiskeleminen on oma valinta, josta jokainen voisi kantaa oman vastuunsa.

Mikään ei ole ilmaista, ei edes opintotuki.

Ihmistuntemuksen ABC – onko sellaista olemassakaan?

Ihminen on kuin kivinen kirja, joka tyhjistä sanoista tunnetaan. CMX on erittäin taitava sanoituksissaan. Vain paneutumalla sanoituksiin voi löytää kappaleiden sanomat ja löytää uusia tulkitsemistapoja, joita ei ehkä vielä ole edes ajateltu. Ihminen kiinnostuu ja kiinnostus lopahtaa. Joskus kiinnostus loppuu ennen kuin edes on löytänyt ensimmäistä oikeaa sivua. Ihminen on kirja, joka sisältää paljon turhia asioita, mutta myös monta sivua, jotka ovat tutkimusmatkan arvoisia löydöksiä. Tutkittava kirja tai sen kirjoittaja ei välttämättä itsekään tunne sivujensa saloja. Kärsivällinen tutkija löytää etsimänsä tyhjien sanojen seasta ja osaa ottaa siitä kaiken hyödyn irti. Jokaisesta ihmisestä löytyy pitkänkin tutkimisen jälkeen jotain uutta ja odottamatonta, ehkä jopa jotain mystisen kaunista.

(Johdattelua mahdollisesti tulevalle uudelle tekstille.)

Terveellisen ravinnon ja liikunnan yhdistäminen työelämään

Kuuntelin eilen (20.4.2013) sattumalta Radio Groovea ja kuulin sieltä kommentin, jonka mukaan aika ei riitä terveellisen ravinnon ja liikunnan yhdistämiseen – on valittava vain toinen. Onko asia tosiaan näin? Kuinka huippu-urheilijat onnistuvat näiden yhdistämisessä? Suomalaiset yleisurheilijatkin pystyvät yhdistämään sekä terveellisen ravinnon että aktiivisen urheilun jokapäiväiseen elämäänsä, vaikka itsensä elättäminen vaatii täysipäiväistä työntekoa urheilun ohella. Uskon kyseisellä väitteellä pyrittävän vain selittämään itselle, ettei ole mahdollista liikkua ja syödä terveellisesti, jottei tulisi huono omatunto omien tavoitteiden laiminlyönneistä. Selitys tuntuu olevan samaa sarjaa kuin ettei yritystapaamisissa voi olla syömättä munkkipossua, vaikka kuinka haluaisi elää terveellisesti. Kyllä sen munkkipossunkin voi syödä kerran päivässä, kunhan vain muistaa liikkua säännöllisesti ja syödä terveellisesti.

                             Terveellisellä ravinnolla tarkoitettiin perinteistä kotiruokaa. Aika ei riitä sekä liikkumiseen että kotiruuan valmistamiseen. Eikö terveellisen liikunnan harrastaminen vaadi, että muistaa pitää lepopäiviä? Pitääkö kotiruokaa tehdä joka päivä? Eikö voisi tehdä vaikka vain joka toinen päivä ja syödä samaa ruokaa seuraavana päivänä? Tällöin voi liikkua joka toinen päivä ja tehdä ruokaa vastaavasti joka toinen päivä. Ruokaa voi tehdä myös suuremman määrän ja laittaa kerta-annoksen kokoisina pakkaseen. Tällöin ruokaa voi ottaa pakkasesta, kun ei ole aikaa tehdä ruokaa. Suurempien määrien tekeminen on useimmiten myös taloudellisempaa – säästää aikaa ja rahaa.

                             Kotiruokaa voi syödä myös töissä. Pakkaseen laitetuista annoksista voi aamulla ottaa mukaan annoksen ja viedä työpaikan jääkaappiin sulamaan. Lounas aikaan on valmis ruoka taukotilan jääkaapissa odottamassa, jolloin ei tarvitse käydä pikaruokaloissa syömässä hampurilaisia, pizzoja tai kebabeja. Terveellisempää on myös syödä valmista kotiruokaa lounaaksi kuin että söisi kevyitä välipaloja kuten eväsleipiä ja jogurtteja. Eväsleivät ovat kumminkin hyviä kahvitauon yhteydessä, sillä terveellinen elämäntapa vaatii säännöllisesti syömistä – ennemmin vähän useasti kuin paljon pari kertaa päivässä.

                             Toimistotyöntekijät ovat usein töissä klo 8-16 tai 9-17, jolloin niin sanottua vapaa-aikaa työmatkojen jälkeen on ainakin klo 18-7. Vapaa-aikana haluttaisiin ehtiä liikkumaan, tekemään kotiruokaa ja rentoutumaan. Terveellinen elämä yksilöstä riippuen vaatisi usein kahdeksasta kymmeneen tuntia unta. Tällöin vapaa-aikaa jäisi vielä liikunnan harrastamiseen ja ruuan laittamiseen noin 3-5 tuntia. Eikö tämä aika riitä? Kotoa voi lähteä lenkille, joka vie noin tunnin. Kuntosalillakaan ihmiset eivät näytä tuntia pidempää viihtyvän. Tunti kuntosalilla riittää hyvin esimerkiksi kuntopiiriharjoitteluun, paljon toistoja ripeään tahtiin. Viikonloppuna voi sitten tehdä pidempiä harjoituksia. Esimerkiksi kolmen tunnin vaellus tai kevyt pyöräily kerran viikossa sekä rentouttaa että tuo terveellistä liikuntaa muun viikkoliikunnan ohella.

                             Toimistotyöntekijän viikko voisi esimerkiksi sisältää kuntopiiriharjoituksen kuntosalilla tai kotona maanantaisin. Keskiviikkoisin ohjelmassa voisi olla tunnin lenkki juosten, kävellen, polkupyörällä, rullaluistimilla tai vaikka hiihtäen. Perjantaisin voisi taas mennä kuntosalille esimerkiksi ryhmäliikunta tunnille tai sopivan porukan löytyessä pelaamaan jotakin pallopeliä: lentopalloa, jalkapalloa, koripalloa tai muuta vastaavaa. Lauantaina voisi vuorossa olla pidempi aerobinen vaellus, pyörälenkki tai muu vastaava. Tällöin tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin olisi aikaa valmistaa kotiruokaa. Sunnuntaisin voisi myös tehdä suuremman määrän ruokaa pakkaseen, jolloin tiistaisin ja/tai torstaisin voisi käyttää aikaa rentoutumiseen television tai kirjan äärellä.

Esimerkkiviikko toimistotyöntekijälle:

Maanantai

klo 8-16             Työ

klo 16.30           Välipala esim. banaani ja ruisleipä tai päivällinen (tehty sunnuntaina)

klo 17.30-19     Kuntopiiriharjoitus

klo 19.30           Päivällinen tai iltapala

klo 20-22           Vapaa-aikaa (voi mennä jo nukkumaan)

klo 22-6             Uni

Tiistai

klo 8-16             Työ

klo 16.30           Välipala esim. banaani

klo 17-18           Ruuanlaitto

klo 18                 Päivällinen

klo 18.30-22     Vapaa-aikaa

klo 22-6             Uni

Keskiviikko

klo 8-16             Työ

klo 16.30           Välipala tai päivällinen (tehty tiistaina)

klo 17.30-19     Lenkki juosten, kävellen, pyörällä, rullaluistellen tai hiihtäen

klo 19.30           Päivällinen tai iltapala

klo 20-22           Vapaa-aikaa

klo 22-6             Uni

Torstai

klo 8-16             Työ

klo 16.30           Välipala

klo 17-18           Ruuanlaitto

klo 18                 Päivällinen

klo 18.30-22     Vapaa-aikaa

klo 22-6             Uni

Perjantai

klo 8-16             Työ

klo 16.30           Välipala tai päivällinen (tehty torstaina)

klo 17.30-19     Ryhmäliikunta tai pallopelit

klo 19.30           Päivällinen tai iltapala

klo 20-22           Vapaa-aikaa

klo 22-6             Uni

Lauantai

Ruuanlaittoa, vapaa-aikaa ja noin kolmentunnin vaellus tai muu aerobinen ulkoliikunta

Sunnuntai

Ruuanlaittoa ja vapaa-aikaa

                             Tuntuuko vieläkin, että on mahdotonta yhdistää terveellinen ravinto liikuntaan? Kyseessä saattaa olla motivaation puute omien tavoitteiden saavuttamiseen. Kukaan ei pakota elämään terveellisesti: liikkumaan säännöllisesti ja syömään kotiruokaa. Se on oma valinta ja tavoite, joka voi edistää omaa hyvinvointia. Jokainen saa valita oman reittinsä. Tavoitteita on monia muitakin: sellaisia, joihin oma motivaatio on paljon vahvempi. Ei maailma kaadu siihen, että valitsee itse oman polkunsa. Omat tavoitteet ovat kumminkin itseä varten eli ei kannata yrittää valehdella itselleen keksimällä syitä, miksi ei voisi toimia tavoitteiden vaatimalla tavalla.

"Aina ei saa mitä haluaa"

Olemme kaikki kuulleet varmasti joskus sanonnan ”Aina ei saa mitä haluaa”. Moni myös käyttää kyseistä fraasia jokapäiväisessä elämässään. Uskallan kumminkin poiketa ajattelijaryhmästä ja sanoa, vaikka saatankin olla väärässä, että aina saa haluamansa. Kuinka voin sanoa näin? Otetaanpa esimerkki omasta työpäivästäni.

                             Eräs kahdeksanvuotias poika oli koulupäivän aikana tapellut koulukavereidensa kanssa. Tappelu jatkui vielä poikien päästessä luokasta käytävälle. Tappelu selvitettiin, mutta pojalle jäi pahamieli, minkä seurauksena pojan käyttäytyminen jatkui huonona. Yksi koulun opettajista tuli juttelemaan pojan kanssa, kun olin saanut pojan rauhoittumaan. Opettaja sanoi pojalle, ettei poika saisi käyttäytyä niin kuin hän HALUAA vaan pojan on käyttäydyttävä niin kuin koulussa PITÄÄ käyttäytyä. Sanoin pojalle kyseisen kommentin jälkeen, että poika varmasti haluaisi käyttäytyä hyvin, koska silloin häntäkin kohtaan käyttäydytään hyvin. Aiemmin opettaja oli sanonut pojalle, että pojan olisi lähdettävä kotiin, jos hän ei osaa käyttäytyä kuten koulussa käyttäydytään. Minun olisi tehnyt mieli sanoa opettajalle, että hän on väärässä, mutta annoin asian olla ja jatkoin pojan kanssa juttelemista.

                             Mitä olisin opettajalle halunnut sanoa? Olisin kysynyt häneltä, opettaako hän sen takia lapsia että hänen PITÄÄ vai sen takia että hän HALUAA. Oletan että hän olisi vastannut haluavansa opettaa ja jos hän olisi sanonut opettavansa, koska hänen pitää opettaa, hän olisi todennäköisesti väärässä ammatissa. Pohjimmiltaan kumminkin ihminen, näin minä ajattelen, toimii oman halunsa pohjalta.

Kaikki ei aina ole mielekästä, mutta ihminen joka tapauksessa toimii niin kuin toimii, koska haluaa toimia niin. Ihmisellä on yleensä jokin suurempi tavoite, jonka saavuttamiseksi hän haluaa tehdä asioita, jotka eivät ole niin mielekkäitä. Jalkapallonpelaajakin käy juoksemassa lenkkejä, koska hän haluaa tulla hyväksi jalkapallonpelaajaksi, vaikkei pitäisikään juoksemisesta. Hän juoksee, jotta hänellä olisi hyvän jalkapalloilijan kunto. Hän tietää, ettei hyväksi jalkapalloilijaksi tulla pelkästään palloa potkimalla.

Kuinka kävi pojan, joka oli pahalla mielellä koulun jälkeen? Opettajan juttelun jälkeen poika olisi halunnut lähteä kotiin ilman että äidiltä kysyttäisiin lupaa kotiin lähtemiseen. Juttelimme pojan kanssa ja poika jäi iltapäiväkerhoon. Poika sanoi olevansa tyhmäpoika. Kysyin häneltä, miksi hän olisi tyhmä. Hän ei osannut antaa syytä. Sanoin että voin kertoa yhden syyn, miksi hän olisi kivapoika. Kerroin sen hänelle. Kerroin että yleensä poika on iloinen ja levittää iloansa muihinkin kerholaisiin. Kerroin sen vilpittömästi, koska asia on näin. Pian poika leikki muiden lasten kanssa ja oli yhtä iloinen kuin aina ennenkin. Poika osasi käyttäytyä hyvin ja sai vielä leikkitatuoinnin muistuttamaan, että on käyttäydyttävä hyvin. Kotiinlähdön koittaessa poika lähti hyvillä mielin kotiin.

Toimiko poika niin kuin hänen oli toimittava vai niin kuin hän halusi? Poikaa ei käsketty jäämään iltapäiväkerhoon. Hänelle annettiin lupa soittaa äidille ja kysyä lupaa lähteä kotiin, mutta hän ei halunnut. Hän jäi iltapäiväkerhoon, koska hän halusi jäädä. Poikaa ei käsketty käyttäytymään hyvin. Hänelle vain kerrottiin, että hyvin käyttäytymällä häntäkin kohtaan käyttäydytään hyvin. Poika leikki iloisesti muiden lasten kanssa ja jakoi hyvää mieltä hymyilemällä.

Aina ei ehkä saa mitä haluaa, mutta aina jokainen käyttäytyy juuri niin kuin itse haluaa. On omista valinnoista kiinni, saako haluamansa. Jokainen saa haluamansa, jos osaa löytää tavan toimia niin että saavuttaa tavoitteensa. Oma asenne on kaiken lähtökohta. Iloinen ihminen ilahduttaa myös muita. Saatan olla väärässä, mutta oman kokemukseni valossa voin sanoa, ettei hymyily tee pahaa kenellekään. Voin myös sanoa, että jokainen saa haluamansa, jos todella haluaa.

Päätöksenteko- ja suunnittelukykyisiä kansalaisia ministeriöihin

Ministeriöiden velvollisuus on suunnitella toimintaansa pitkällä aikavälillä. Toimintaa suunniteltaessa asetetaan tavoitteita ja mietitään etenemistapoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Suunnitelmien valmistuessa alemmat tahot tekevät edelleen omat toimintasuunnitelmansa ministeriöiden suunnitelmien pohjalta. Näin muodostuu yhtenäinen ketju yhteiset tavoitteet silmälläpitäen. Suunnitelmien tekeminen vaatii kykyä ideoida ja tehdä päätöksiä sekä puhdasta maalaisjärkeä. Ilman päätöksentekokykyä suunnitelmista tulee tyhjiä asiakirjoja vailla tulevaisuutta. Ministeriöillä on siis suuri vastuu luoda omat tavoitteet toiminnalleen, koska niiden pohjalta muodostuu myös muiden tahojen toimintamallit.

                             Päätösten tekeminen ei ole pelkästään vaihtoehtojen ympyröimistä tehtäväpaperista. Päättäjän on myös osattava löytää kysymys, jolle halutaan tarjota vastaus. Kysymys voi olla joko jonkun ulkopuolisen toimijan kannanotto (kansalaisaloite) tai itse päättäjän havaitsema kysymys, jolle kaivataan ratkaisua. Kysymyksen löydyttyä on osattava luoda erilaisia vastausvaihtoehtoja, jonka jälkeen voidaan punnita vaihtoehtoja ja tehdä päätös. Vastausvaihtoehdot saattavat olla erilaisten toimintamallien suunnitelmia kuten sisäasiainministeriön julkaisussa Poliisin tulosohjauksen ja voimavarojenkohdentamisen kehittäminen annetut esitykset: kehysstrategia ja strategia poliisien määrän vakiinnuttamiseksi. Päätösten tekeminen vaatii siis myös oma-aloitteisuutta ja havainnointikykyä, jotta saadaan aikaan toimivia suunnitelmia.

                             Yhteiskuntamme tilanne valtionvelkaan katsoen antaa olettaa, että ministeriö tasolta saattaa puuttua suunnitelmallisuuden taito. Kataisen hallitus on asettanut yhdeksi tavoitteista kääntää valtionvelan suunta laskuun vaalikauden loppuun mennessä, mutta tavoitteen saavuttamiseksi ei vielä ole havaittu toimivia ratkaisuja. On tehty erilaisia toimintasuunnitelmia ja -malleja, mutta valtio jatkaa velkaantumistaan. Ongelman ratkaisu saattaisi olla havaittavissa pelkällä maalaisjärjellä, mutta sekin tuntuu monelta puuttuvan. Ratkaisu voi myös olla pienessä lapsessa, joka vasta oppii kävelemään.

Päättäjätkin ovat olleet joskus lapsia. Lapsesta aikuiseksi ja vielä ministeriksi ehtii kasvamaan niin kulttuurin kuin omien läheistensä kasvattamina. Panostamalla kasvatukseen, voidaan saada aikaan kansalaisia, jotka osaavat punnita vaihtoehtoja ja äänestää oikeanlaisia ministereitä. Myös ministerit ovat lähtöisin näistä maalaisjärjen omaavista kansalaisista. On tärkeää opettaa lasta toimimaan yhteiskunnan periaatteiden mukaisesti. Lapsen on saatava itse havainnoida ja pohtia asioita. Lasta on kumminkin autettava ongelmien löytämisessä ja niiden ratkaisemisessa. Vähitellen lapselle voi antaa enemmän valtaa tehdä omia päätöksiä ja suunnitelmia. Jo yläasteelle siirryttäessä nuori osaa toimia itsenäisesti, suunnitelmallisesti ja oma-aloitteisesti, jos hän on lapsena saanut tehdä itse valintoja.

Nuori on jo lähes aikuinen. Ainakin nuorilta odotetaan taitoa käyttäytyä kuten aikuiset. Nuorella on jopa äänestysoikeus jo 16-vuotiaana seurakuntavaaleissa. Oletetaan että 16-vuotiaalla on kyky tehdä itsenäisiä, mutta järkeviä valintoja, jotka vaikuttavat yhteiskunnassa. Nuorella on tämä kyky, jos hän on jo lapsena saanut tehdä omia valintoja eikä hänelle ole annettu aina valmiita valintoja. Yhteiskunnan tulevaisuus on kiinni kansalaisten kyvystä tehdä järkeviä päätöksiä. Päätöksien taustalla on ratkaisevasti kasvatustaustat eikä niinkään äänestysikä, ainakin jos miettii yhteiskuntamme nykytilannetta.

                             Kansalaisten kasvatus ei ole pelkästään vanhempien vastuulla. Ihminen viettää suurimman osan ajastaan koulussa tai työpaikalla. Lapsille olisi hyvä opettaa jo peruskoulussa taitoja toimia itsenäisesti ja tehdä suunnitelmia omaa tulevaisuutta ajatellen. Yläkouluun siirryttäessä nuori olisi jo oppinut suunnittelemaan omaa ajankäyttöään ja tekemään valintoja omaa tulevaisuutta ajatellen. Yläkoulussa voitaisiin opettaa kurssivalintojen tekemistä ja jo yhdeksännellä luokalla antaa vapaus tehdä valinnat itse. Nuori näkisi valintojen avulla, kuinka hyvin pystyy selviämään omillaan. Hetkessä eläminen tuntuu usein houkuttelevammalta, mutta pitkän aikavälin suunnitelmien kautta myös hetkessä eläminen on mahdollista. Erona on vain että suunnitelmien ansiosta nuorella on jokin tavoite ja suunta.

Työelämään siirryttäessä tulokkaalta vaaditaan erilaisia taitoja riippuen työpaikasta. Arvostettuihin ominaisuuksiin usein kuuluu oma-aloitteisuus alaan katsomatta. Työnantaja ei kumminkaan voi olettaa työntekijän olevan heti huipputekijä. Työnantajan vastuulle voisi antaa työntekijän kehittämisen edelleen järkevänä kansalaisena. Antamalla työntekijälle vähitellen enemmän vastuuta ja luottamusta, työntekijä oppii yhä enemmän suunnitelmalliseksi ja päättäväisemmäksi. Luottamuksen kautta työntekijä saa enemmän tilaa toteuttaa omia ideoita, jotka saattavat olla tulevaisuuden tukipilareita. Työntekijän vastuulle voi antaa muun muassa investoinnit, jotka vaikuttavat hänen toiminnassaan. Vastuun kautta työntekijä oppii myös hahmottamaan ja vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin.

                             Työsuhteet ovat yhä useammin määräaikaisia. Suunnitelmallinen kansalainen käyttää aikansa hyödyksi ja etsii uuden työ- tai opiskelupaikan ennen työsuhteen loppumista. Näin säästytään turhilta työttömyysjaksoilta. Pitkän aikavälin suunnitteluun kuuluu myös työ- ja opiskelupaikkojen osalta eri vaihtoehtojen punnitseminen. Uuden paikan löytäminen helpottuu, kun hahmottaa päämäärän ja osaa suunnitella etenemistapoja saavuttaakseen tavoitteen.  Ministeriksi päästäkseen on myös oltava jokin etenemistapa, jolla saavuttaa tavoitteensa. Ei kukaan ole ministeri syntyessään.

                             Nykytilanne osoittaa, ettei maalaisjärki ole itsestäänselvyys. Ajatusten löytäminen vaatii, että ne kirjoitetaan jonkun luettavaksi. Lukeminenkaan ei houkuttele monia ihmisiä, mutta yhden luettua toinenkin lukee muodostaen taas katkeamattoman ketjun. Lukemisen kautta ihminen oppii ymmärtämään erilaisia ajatusmalleja ja teorioita. Yhdistämällä oma-aloitteisuuteen ja itsenäiseen ajatteluun kannustavan kasvatuksen lukemiseen, saadaan järkevästi ajattelevia kansalaisia äänestämään päätöksenteko- ja suunnittelukykyisiä ministeriehdokkaita.

Leikataan kunnes koittaa omien tulojen vuoro

Helsingin Sanomat julkaisi tänään 14.3.2013 tekstin "Hallitus esittää liikkuvan poliisin lakkauttamista". Esityksen tarkoitukseksi on kerrottu säästää vuositasolla 25-30 miljoonaa euroa poliisin hallinto ja toimitila kuluista. Seurauksena olisivat myös 10-15 miljoonan euron säästöt vähentämällä 150-200 henkilötyövuotta poliisista. Esityksen toteutuminen johtaisi todennäköisesti liikenneturvallisuuden heikkenemiseen, koska jo tällä hetkellä ylityöllistetyille alueille tulisi lisää työtehtäviä. Tällöin liikenteenvalvonnasta jouduttaisiin karsimaan. Karsimisen seurauksena taas poliisin tulot pienenisivät liikenteenvaarantamisesta koituvien rangaistusten vähentyessä ja määrärahan tarve valtiolta kasvaisi. Esitys tuntuukin olevan merkki siitä, kuinka paine valtionvelkaantumisen kanssa taistellessa johtaa järjettömiin päätöksiin, vaikka ratkaisu saattaisi olla hyvin lähellä päättäjiä.

                             Valtio velkaantuu ja vaaditaan toimia. Hallitus siirtää päätöksiä kausi kaudelta seuraaville päättäjille. Aika koittaa ja päätöksiä on tehtävä. Omasta edusta ei haluta luopua, joten päätetään karsia menoja muualta. Aina vain keksitään uusi paikka, josta voidaan leikata. Lopulta tulee sekin päivä, kun omista tuloista joudutaan leikkaamaan, ellei tajuta heti alkuun tehdä järkevää päätöstä. Omilla tuloilla ei edes tarkoiteta suoraan palkkojen pienentämistä. Riittää että katsoo käteen jäävää osuutta verotuksen jälkeen. Koko ajan kiristetään verotusta, jotta valtion tulot kasvaisivat. Sekään ei ole oikea ratkaisu ongelmaan. Ei ainakaan niin kauan kun veroja kierrellään. Siitä voi löytyä ratkaisu jopa velkaantumisen lähtökohtaan.

                             Jokainen työssäkäyvä maksaa veroja. Työttömätkin maksavat veroja esimerkiksi ruuasta. Verojen maksaminen tuo tuloja valtiolle, mutta verotuksesta löytyy myös puutteita. Jokaisen pitäisi maksaa veroa niin kuin tälläkin hetkellä, mutta myös antaa maksettujen verojen pysyä valtiolla. Verotuksen ongelmana on veronkierto ja veronvähennykset. Kertaalleen maksetuista veroista ei pitäisi enää saada mitään vähennyksiä kuten ensiasunnon lainankorkojen vähennykset. Jokainen on itse tehnyt valintansa, joten kantakoon myös valintojensa kustannukset. Velkaantuva valtio leikkaa hallituksen esitysten johdosta menoja heikentäen elintasoamme, ellei verotusta saada kuntoon.

                             Monet suomalaiset harrastavat myös veronkiertoa siirtämällä yrityksen tuloja esimerkiksi perheenjäsenille, käyttämällä ulkomaisia tilinumeroita tai hallintarekisterin kautta. Kyseinen veronkierto tuottaa valtiolle vuositasolla noin neljänprosentin tappion verotuloista eli noin kolme miljardia euroa vuodessa. Puuttumalla veronkiertoihin ajoissa valtionvelka olisi jo laskussa. Yritysten perustaminen on kyllä suositeltavaa, mutta yritysverotusta olisi syytä miettiä uudelleen ennemmin kuin leikata liikkuvasta poliisista ja kohta jostain muusta hyvinvoinnin ja turvallisuuden tuottajasta.

                             Voisiko yritysten verotusta muuttaa niin että myös ulkomaalaisille tileille siirretyistä summista maksettaisiin veroa? Voitaisiin muuttaa verotusta niin ettei ole mahdollista siirtää rahaa mihinkään ilman verojen maksamista. Tämä saattaisi vaatia lakien muuttamista, mutta toisi helpotusta valtionvelkaan. Kataisen hallitus puhuu verojen kiristämisen ja työpaikkojen lisäämisen olevan ainoa ratkaisu ongelmaamme, mutta tosiasiassa kumpikaan ei tuo ratkaisua, jos veroja jätetään maksamatta. Yrittäjäksi ryhtyminen nähdään tavaksi tuoda lisää työpaikkoja, mutta sillä alueella veronkierto on parhaimmillaan viemässä valtion verotuloja. Ajatus on oikea verotuksen muuttamisessa ja työpaikkojen lisäämisessä, mutta toteutus näyttää väärältä. Ei riitä että katsoo ongelmaa vaan täytyy katsoa myös, mistä ongelma johtuu. Näin voitaisiin saada jopa verotusta laskettua työntekoon innostavaksi.

Edelleen valtio velkaantuu, vaikka harmaantalouden tuottamat tappiot ovat havaittu jo vuosia sitten. Ongelma havaitaan, mutta siihen ei puututa. Aivan kuin ei nähtäisi ongelmaan puuttumisen tuovan ratkaisua valtionvelkaantumiseen. Hallitus katsoo liian kauas ja yrittää tehdä päätöksiä paineen alla. Hallitus voisi hetkeksi unohtaa paineen katsoen lähelle, tehdä töitä harmaantalouden lopettamiseksi ja nauttia vihdoin ja viimein tehdystä järkevästä ratkaisusta turvaten kansalaisten hyvinvoinnin turvallisessa valtiossa.

Yritys kaatumassa, ideat loppuvat – vika työntekijässä?

Yrityksiä perustetaan ja lopetetaan. Tälläkin hetkellä moni keikkuu konkurssin partaalla. Työnantaja valittaa huonosta työnteosta: täytyy tehdä nopeammin, tuottavammin ja säästävämmin. Toimipisteitä karsitaan vähitellen. Lopulta on yksi jäljellä. Työntekijöitä irtisanotaan, toiset lähtevät omasta tahdosta. Toiset lähtevät kun laiva on uppoamassa, toiset yrittävät pitää viimeisilläkin voimilla sen pinnalla. Lopulta laiva uppoaa ja viimeisetkin luovuttavat. Kaikin keinoin on yritetty pitää yritys hengissä, mutta konkurssi seisoo edessä. Olisiko jotain ollut sittenkin vielä tehtävissä?

                             Työntekijöille valitetaan huonosta työnteosta. Miksi heidät sitten on palkattu? Yleensä työntekijä palkataan, koska hän on sopiva henkilö kyseiseen tehtävään. Huono työntekijä irtisanotaan ennen kuin koeaika päättyy. Näin toimisi ainakin työnsä osaava työnantaja. Onko siis työntekijä syyllinen yrityksen kaatumiseen? Viimekädessä vastuu on työnantajalla, joten myös syy kaatumiseen kohdistetaan häneen.

                             Toimipisteen kannattavuuden huonontuessa työnantaja valittaa ja antaa palautetta työntekijöille. Työntekijät pyrkivät toimimaan ohjeiden mukaisesti ja kehittämään toimintaansa palautteen mukaisesti. Vastuu toimipisteen toiminnasta annetaan työntekijöille, vaikka he toimivatkin esimiehen ohjeiden mukaisesti. Ohjeita tulee, mutta ne eivät kasvata toimipisteen kannattavuutta. Työnantajalla ei ole enää keinoja, joilla pitää toimipisteen pystyssä.

                             Työntekijät saavat jatkuvaa palautetta työnantajalta. Kuka antaa palautetta työnantajalle? Työntekijöiden on helppo toimia ja kehittää toimintaa, kun on ylempi henkilö sanelemassa toimintatavat. Työnantajankin olisi helpompi kehittää työntekoaan, kun joku antaisi kehitysideoita. Yleensä työntekijät ovat toimipisteissä työn äärellä, joten heillä on myös omia näkemyksiä, kuinka toimipiste tuottaisi paremmin. Siksi onkin tärkeää että työnantaja ottaa vastaan palautetta työntekijöiltä. Joskus työnantaja voisi jopa antaa työntekijöille enemmän valtaa toimia omilla tavoilla toimipisteissään ja kokeilla erilaisia toimintamalleja.

                             Yritykset pitävät kokouksia joko päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. Usein kokoukset ovat liian lyhyitä kaikkien asioiden käsittelyyn, toisinaan taas liian pitkiä. Useimmiten kokous on kumminkin juuri sopivan pituinen, mutta poikkeilut aiheista venyttävät niitä eikä siksi ehditä käymään tärkeitä asioita läpi. Kokoukset ovat hyviä tilaisuuksia jakaa kehitysideoita niin toisille toimipisteille kuin itse työnantajallekin. On silti muistettava, että ensin käydään läpi kokouksen tärkeät asiat ja vasta sen jälkeen muut asiat. Hyvä puheenjohtaja pitää kokouksensisällön läpiviennin aikataulussa ja antaa työntekijöille mahdollisuuden kertoa lyhyesti, jos kyseinen asia herättää kysymyksiä. Kehitysideoita voi myös antaa suoraan työnantajalle ja toteuttaa omalla toimipisteellään heti, kun ideoita tulee mieleen.

                             Hyvät vuorovaikutustaidot niin työntekijöillä kuin työnantajallakin on tärkeä osa yrityksen pyörittämisessä. Vuorovaikutustaitoihin vaikuttaa erilailla ajattelevien ajatusten ymmärtäminen ja niiden hyväksyminen, vaikka itse ajattelisikin toisin. Ei siis kannata pelätä kehittää omaa ajatteluaan. Hyvä työntekijä pitää huolta omien ajatusten kehittämisestä. Hän myös opiskelee jatkuvasti ymmärtääkseen muiden ajattelutapoja. Työnantajan vahvuus on tuntea alaisensa ja ottaa heiltä vastaan kritiikkiä sekä uusia ideoita.

                             Kaatumaisillaan oleva yritys on mahdollista elvyttää kehittämällä vuorovaikutustaitoja, ottamalla vastuuta ja kehittämällä toimintaa. Yrityksen kaatuminen ei ole pelkästään työntekijöiden syytä, koska vastuu toiminnasta on aina työnantajalla. Työnantajan on annettava palautetta alaisille, mutta myös otettava sitä vastaan. Vahva työnantaja ottaa kritiikin vastaan alaisiltaan ja käyttää palautetta hyödykseen yrityksen elvyttämisessä. Työntekijöiden irtisanominen ilman todellista syytä ei ole keino yrityksen nostamiselle. Irtisanomiset korkeintaan hidastavat kaatumista. Parempi keino elvytyksessä on kannustaa työntekijöitä ja antaa heille enemmän valtaa kehittää oman toimipisteensä toimintaa. Kannustaminen ja omien taitojen kehittäminen pyörittävät yritystä sillä ketju on aina yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

Ongelmana suomalaisten alkoholin suurkulutus?

Jälleen keskustelu suomalaisten alkoholin käytöstä on noussut pinnalle kuluneen viikon aikana. Keskustelua on käyty muun muassa Keskustan ehdotuksesta ruokakaupoissa myytävän keskioluen laimentamisesta tavoitteena hillitä suomalaisten alkoholin käyttöä. Ehdotus on saanut muitakin puolueita taakseen, mutta valiokunnan mukaan keskioluen laimentaminen ei ratkaise itse ongelmaa. Valiokunnan varapuheenjohtaja Anneli Kiljusen (sd) mukaan alkoholin kulutukseen vaikuttaa alkoholin saannin lisäksi myös hinta. (IS, Valiokunta: Keskioluen laimentaminen ei ratkaise itse ongelmaa, 24.2.2013)

Suomalaisten suureen alkoholin kulutukseen on haettu ratkaisua keskioluen laimentamisen ja alkoholiverotuksen kiristämisen kautta. Keskioluen laimentamisen seurauksena olisi juotava useampi olut saavuttaakseen saman alkoholimäärän kuin nykyisellä oluella. Alkoholiveron kiristämisellä taas pyritään saamaan alkoholin ostoa vähenemään. Molemmissa on hyvät ajatukset takana, mutta todelliset seuraukset eivät ole tiedossa.

                             Laimentamalla ruokakaupoissa myytävää keskiolutta nykyisestä noin 4,7 prosentista 3,7 prosenttiin alkoholin määrä annoksessa ei olisi kovin paljoa pienempi. Ihminen ei todennäköisesti muuttaisi juomisen määrää suuremmaksi, joten alkoholia elimistöön kulkisi aiempaa vähemmän, mutta vain hieman vähemmän. Pidemmällä tähtäimellä alkoholin kulutuksen määrä kumminkin olisi jo mitattavissa tavoitteen eduksi vähentää alkoholin suurkulutusta.

                             Alkoholiveron kiristäminen puolestaan nostaisi keskioluen hintaa, muttei välttämättä vähentäisi ostajia. Alkoholin kulutukseen vaikuttaa hintaa enemmän riippuvuus ja halu. Ihmisen mieli toimii monissa asioissa niin että kun jotain saa, haluaa lisää, mutta kun on hetken ilman, ei tee mieli enää ollenkaan. Eli kun ihmisen tekee mieli alkoholia, hän myös ostaa sitä, vaikka hinta olisi hieman aiempaa kalliimpi. Ihminen kumminkin alkaa puntaroida halun tai tahdon voimakkuutta, jos hinta nousee huomattavasti. Pieni hinnan nousu ei todennäköisesti johda alkoholin kulutuksen vähenemiseen. Huomattavalla hinnan korotuksella sen sijaan voi olla jo kulutuksen vähentämisen kannalta suotuisat tulokset.

                             Alkoholin kulutukseen vaikuttaa myös alkoholin saatavuus. Mitä vaikeampi jotakin on hankkia, sitä enemmän sitä jätetään hankkimatta. Keskioluen ollessa ruokakaupoissa ja vahvempien juomien Alkossa, alkoholin kulutus painottuu keskiolueen. Alkoholin saatavuutta hankaloittaisi kaikkien alkoholijuomien siirtäminen Alkoon, jolloin alkoholijuomien ostaminen päivittäistavaroiden yhteydessä loppuisi. Vahvempien alkoholijuomien siirtäminen ruokakauppoihin taas saattaisi lisätä alkoholin kysyntää, koska saatavuus olisi hyvä. Tällöin kumminkin alkoholin kulutus saattaisi muuttua keskioluen kulutuksesta lasilliseen viiniä ruuan kanssa.

                             Alkoholin suurkulutus koetaan ongelmaksi. Olisiko se ongelma, jos kulutus olisi jaettu tasaisesti pariin annokseen päivässä? Onko ongelmana humalahakuinen juominen viikonloppuisin vai liian suuri määrä alkoholia nautittuna? Alkoholin suurkulutuksen vähentämisen kannalta kannattaisikin miettiä, halutaanko kulutusta todellisuudessa vähentää, lopettaa kokonaan vai vain kohdistaa terveellisempiin tapoihin nauttia alkoholia. Ohjataanko ihminen hetkeksi pois alkoholin käytön parista, jottei hänen enää edes tekisi mieli alkoholia vai annetaanko jatkaa vanhaan tapaan? Mikään ei ole ongelma, ellei siitä itse tee ongelmaa.

Poliisin tulevaisuus tulosohjauksen ja voimavarojen kohdentamisen kehittämisen valossa

Sisäministeriön asettama työryhmä poliisin tulosohjauksen ja voimavarojen kohdentamisen kehittämiseksi esitti omat ehdotuksensa poliisin voimavarojen kohdentamiseen ja käyttöön kehyskaudelle 2013-15 loppuraportissaan Poliisin tulosohjauksen ja voimavarojenkohdentamisen kehittäminen keväällä 2012. Esitykset tehtiin hallituksen tavoitteiden pohjalta valtiontalouden tasapainottamiseksi ja poliisimiesten määrän vakiinnuttamiseksi vähintään nykytasolle. Työryhmä ei usko molempien toteutumisen olevan mahdollista samanaikaisesti, joten he tekivät kaksi toisistaan eriävää esitystä. Kehysstrategian tavoite on pysyä talousarvio- ja kehyspäätöksen mukaisien määrärahojen käytössä, joka vaatii poliisitoiminnan voimakasta sopeutusta. Strategia poliisimiesten määrän vakiinnuttamiseksi taas tavoittelee laajoja ja mielekkäitä säästöjä vakiinnuttaen poliisimiesten määrän nykytasolle vaatien noin 43 miljoonaa euroa lisämäärärahaa vuoden 2015 tasolla.

                             Työryhmän mukaan molemmat esitykset edellyttävät henkilöstö määrän vähennyksiä, toimitilakustannusten sopeutuksia ja tilankäytön tehostamista, tietohallintokustannuksien sopeutuksia ja Haltikin toiminnan tehostumista, tuottavuuden kasvua muissa voimavaroissa ja sopeutuksia muissa menoissa henkilöpanoksen laskua vastaavaksi, lupamaksu kustannusvastaavuuden korjaamista ja ulkoisen kehittämisrahoituksen lisäämistä. Työryhmä esitti myös lainsäädännön uudistamista poliisin tehtävien karsimisen, hallinnollisten sanktioiden laajentamisen, hallinnollisen rikostorjunnan kehittämisen, suppean esitutkinnan käytön laajentamisen, yhteistyön kehittämisen sekä muiden viranomaisten että yksityisten toimijoiden kanssa, rikostorjunnan tietojenvaihdon kehittämisen sekä yksityisten toimijoiden että EU-viranomaisten välillä, maksullisen toiminnan laajentamisen, teknisen etävalvonnan mahdollistamisen, täydennyspoliisijärjestelmän arvioimisen ja alkolukon käytön laajentamisen osalta turvatakseen poliisin toimintakyvyn.

                            

Työryhmän ehdotuksiin kuului uudistus poliisin tehtävien karsimiseksi. On ehdotettu liikkuvanpoliisin lopettamista korvaten valvonta teknisellä etävalvonnalla. Liikkuvanpoliisin tehtäviin kuuluu kumminkin muutakin kuin pelkkä nopeusvalvonta. Tällä hetkellä etävalvontapisteet tuottavat poliiseille lisätyötä, koska pisteet täytyy itse käydä tyhjentämässä. Etävalvontaan siirtyminen kokonaan nopeusvalvonnassa on mahdollista siinä vaiheessa, kun tiedonsiirto valvontapisteeltä poliisilaitokselle saadaan sähköiseksi. Silloinkin liikkuvapoliisi on säilytettävä muun muassa rattijuopumuksien ja autojen liikennekelpoisuuden valvonnan vuoksi. Teknisen etävalvonnan tiedonsiirron sähköistäminen liikkuvanpoliisin lopettamisen sijaan toisi poliisille enemmän aikaa keskittyä muuhun valvontaan sekä toisi enemmän tuloja sakkojen kautta poliisitoiminnan rahoittamiseen.

                             Alkolukon käytön laajentaminen vähentäisi rattijuopumuksia, muttei kumminkaan kokonaan. Aina on joku, joka keksii tavan kiertää alkolukon. Alkolukon käytöllä saisi vähennettyä liikkuvanpoliisin työntarvetta, muttei poistaisi kaikkia tehtäviä. Liikkuvanpoliisin työtä voisi lakkauttamisen sijaan laajentaa siirtämällä paikallispoliiseilta liikenteenvalvontatehtävät kokonaan liikkuvalle poliisille. Näin paikallispoliisille jäisi enemmän aikaa keskittyä muihin tehtäviin ja liikkuvaa poliisia tarvittaisiin edelleen.

                             Poliisin tehtävien karsimista on ehdotettu myös vankiloiden puolelta siirtämällä vanginvartiointi tehtävät joko vartiointiliikkeille tai tekniseksi valvonnaksi. Tekninen valvonta ei kumminkaan ole turvallinen ratkaisu. Vangitkin ovat ihmisiä ja tarvitsevat ihmistä. Tekninen valvonta ei esimerkiksi auta, jos vanki saa äkillisen sairaskohtauksen. Ulkoistaminen vartiointiliikkeille on parempi vaihtoehto, mutta saattaa lopulta koitua taloudellisesti huonommaksi vaihtoehdoksi. Poliisin toimia on eri paikoista ehdotettu ulkoistettaviksi. Näihin tehtäviin poliisilla on ajanmukainen varustus, jota ulkoisilla toimijoilla ei vielä ole. Ulkoistaminen toisi siis toiselle toimijalle suuria investointeja, jotka todennäköisesti ovat jotain muuta kautta valtion pussista pois.

                             Säästöjä pyrittiin saamaan tilatehokkuutta lisäämällä ja toimitilakustannusten sopeutuksilla. Esimerkiksi lupapalveluiden tiloja on suunniteltu poistettavaksi sähköiseen lupapalveluun siirryttäessä. On kumminkin otettava huomioon henkilöt, jotka eivät osaa käyttää tietokonetta ja tarvitsevat lupapalveluhenkilökunnan apua. Sähköiseen palveluun siirryttäessä tarvittaisiin vähintään tila lupapalveluille, jossa olisi tietokone sähköisen lupapalvelun käyttöön, koska kaikilla ei ole omaa tietokonetta eikä ole turvallista täyttää lupahakemusta julkistenpaikkojen tietokoneilla.

                             Poliisimiesten työtä on sähköistämisen myötä pyritty siirtämään yhä enemmän poliisiautoon. Työt voidaan tulevaisuudessa hoitaa kokonaan autosta käsin, mutta se ei ole avain poliisimiesten tilojen poistamiseen. Poliisimiehet tarvitsevat edelleen omat huoltotilat taukojen pitämiseen. Myös kuulustelijat tarvitsevat kuulusteluja varten omat tilat. Ylimääräisiä tiloja voidaan vuokrata eteenpäin muille toimijoille säästäen kumminkin tiloja poliisitoimintaa varten.

                             On ehdotettu poliisiopiskelijoiden ilmaisen asumisen poistamista lähiopetuspäiviltä ulkoistaen asuntolat. Ulkoistaminen toisi huomattavia muutoksia, koska poliisiopiston alue on lähinnä vain poliisiopiskelijoille ja poliisiopiston henkilökunnalle. Ulkoistaminen saattaisi vaatia muutoksia alueen valvontaan ja turvallisuuden ylläpitämiseen. Opiskelijoiden ilmaista asumista ei voida poistaa opiskelujen luonteen vuoksi. Opiskelijalle tulisi taloudellisia tappioita, kun lähiopiskelu ajalle joutuisi vuokraamaan asunnon Tampereelta, jonka jälkeen hän lähtisi työharjoitteluun jonnekin muualle ja alle vuoden päästä tulisi taas opistolle. Opiskelija menettäisi joka kerta takuuvuokrat, koska asuisi alle vuoden kerrallaan asunnossa. Toki opiskelija voisi myös asua ulkoistetussa asuntolassa maksullisesti.

                             Vuonna 2012-14 valmistuu suuret poliisiopiskelijaryhmät, joten poliisin työttömyys tulee kasvamaan. Poliisiopiskelijoiden määrä tulisikin suhteuttaa arvioon poliisien tarpeesta parinvuoden päästä. Tällöin opiskelijaryhmät ovat pienempiä ja opiskelija asuntoja jää tyhjilleen. Ylimääräisiä asuntoja voitaisiin vuokrata eteenpäin, muttei ulkoistaa kaikkia. Näin poliisi saisi tuottoa toimintansa ylläpitämiseen ja poliisiopiskelijoiden asumisetuus säilyisi ennallaan.

                             Poliisitoimen sopeutusten myötä ”Vähennykset ovat merkittäviä ja vaarantavat asukkaiden perusoikeuksien, hyvän hallinnon periaatteiden, oikeuden mukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden ja poliisitoimintaa säätelevien lakien toteutumista.” Yhteistyönkehittäminen muiden viranomaisten kanssa kumminkin edistäisi rikostorjuntaa. Esimerkiksi rajavartioston kanssa tehdyllä yhteistyöllä voidaan parantaa rajanylittävän rikollisuuden torjuntaa. Oikeuden mukaista oikeudenkäyntiä voitaisiin edistää ottamalla syyttäjä mukaan jo kuulusteluihin, jolloin tutkintoaikoja saataisiin lyhennettyä. Toisaalta syyttäjän mukana oleminen voi myös olla esteenä luottamuksellisen kontaktin luomisessa kuulustelussa, jolloin kuulusteltavasta tiedonsaanti hankaloituisi. Tutkintoaikojen nopeutuminen kumminkin toisi säästöjä, joilla pystyttäisiin turvaamaan poliisitoiminnan toteutumista sääntöjen mukaisella tavalla.

                             Investoinnit ovat välttämättömiä poliisitoiminnan kehityksen jatkuvuuden ja turvallisuuden säilyttämisen kannalta. Poliisin on aina oltava rikollisia edellä teknologiassa torjuakseen rikollisuutta. Hankkeilla oleva Vitja-järjestelmä on suuri investointierä. Vitjan ansiosta poliisin todelliset mobiilityöpisteet mahdollistuvat kaikkien keskeisten rekisterien etäkäytön myötä ja säästöjä voi kertyä jopa 300 henkilötyövuotta. Vitja on myös rikostorjunnan kannalta merkittävä hanke ja sen tuottavuus odotukset ovat huomattavat. Hanke antaa mahdollisuuden poliisin henkilöstövähennyksille säilyttäen poliisin toimintakyvyn, jos tuottavuustavoite toteutuu odotetusti.

                             Taloudellisesti ajatellen kehysstrategia tuntuu järkevimmältä vaihtoehdolta poliisin tulosohjauksen ja voimavarojen kohdentamisen kehittämisen kannalta. Sopeutukset eivät kumminkaan ota huomioon poliisin toimintatehokkuuden säilymistä eivätkä poliisien työn mielekkyyttä. Strategia poliisimiesten määrän vakiinnuttamiseksi vaatisi lisämäärärahoja, mutta mahdollistaisi poliisin toimintatehokkuuden ja asukkaiden turvallisuuden tuntemuksen säilymisen. Vitjan myötä henkilöstövähennyksiä voitaisiin tehdä muualta kuin poliisimiesten kohdalta noin 300 henkilötyövuotta säilyttäen poliisin toimintatehokkuus.

Vapaa kasvatus vai tiukat rajat?

Lastenkasvatuksessa on kiistelty vapaan kasvatuksen kannattavuudesta. Vapaan kasvatuksen tarkoituksena on antaa lapsen kasvaa ilman tiukkoja rajoja. Tällöin lapsi oppii erilaisia asioita lähinnä kokeilemisen kautta. Vapaa kasvatus opettaa lasta harkitsemaan tekojaan ja tunnistamaan vaaratilanteet. Kasvatus on kumminkin mennyt pieleen, jos lapsi hallitsee vanhempaa eikä toisinpäin.

Vapaata kasvatusta on kritisoitu turvattomuuden vuoksi. Lapsen koetaan olevan vaarassa ilman tiukkaa rajojen asettamista. Ilman rajoja ja sääntöjä lapsi voi liikkua vapaasti metsissä, leikkiä huoneessa ilman valvontaa tai muuta vastaavaa. Vapaata kasvatusta kannattavan vanhemman lapsi saattaa leikkiä metsissä ja kiivetä puuhun kun taas rajoja asettava vanhempi saattaisi kieltää lapselta kokonaan metsässä leikkimisen. Koetaan että lapselle voi käydä huonosti monien vaarojen metsässä. Todellisuudessa kumminkin metsässä liikkuva ja puuhun kiipeävä lapsi oppii tunnistamaan vaarat ja varomaan puusta tippumista.

                             Vapaan kasvatuksen opeissa lapsi oppii havainnoimaan ja toimimaan oma-aloitteisesti, koska kukaan ei käske toimimaan tietyllä tavalla. Selvien rajojen pohjalta kasvatettu lapsi taas oppii seuraamaan käskyjä. Hän toimii tiettyjä sääntöjä noudattaen, koska hän on tottunut siihen jo lapsena. Tällöin lapselle ei kehity niin hyvää taitoa toimia vaistojen mukaisesti, mutta sitä pystyy kehittämään myöhemmällä iällä, kun vanhemmat eivät enää voi olla joka paikassa valvomassa. Suomalainen yhteiskuntakin on luotu sääntöjen varaan. Näitä sääntöjä kutsutaan lakipykäliksi. Lakia on noudatettava, jotta välttyy rangaistuksilla. Näin ollen vanhemmat ovat usein kulttuurin kasvattamia ja siksi vieroksuvat ajatusta vapaasta kasvatuksesta.

                             Toiset vanhemmat asettavat lapsilleen paljon rajoja. Rajojen asettaminen ei kumminkaan automaattisesti opeta lapsia toimimaan sääntöjen mukaisesti. Lapset keksivät monia keinoja pyörtääkseen asetetut rajat. Lapselta saatetaan esimerkiksi kieltää pelikonsoleiden käyttäminen, koska hän muuttuu aggressiiviseksi pelatessaan. Lapsi ei pysty pelaamaan kotona, koska vanhemmat ovat ottaneet kaikki pelikonsolit pois. Lapsi kumminkin keksii, että hän voi mennä kaverin luokse pelaamaan tai pelata koulussa kaverin puhelimella. Näin rajojen asettaminen kasvatusmenetelmänä on epäonnistunut, koska lapsi on toiminut omien halujensa mukaisesti.

                             Vapaa kasvatus kannustaa toimintaan lapsen halujen mukaisesti, mutta yleisiä sääntöjä noudattaen. Vanhemmalla on vaikutusvaltaa lapseen, vaikka lapsi ei ole kokoaikaisen holhouksen alaisuudessa. Vapaan kasvatuksen kritisoijat saattavat sanoa, ettei lapsen vanhempi välitä lapsesta, jos hän ei ole kokoaika huolehtimassa ja kyselemässä menoja. Vapaa kasvattaja välittää lapsestaan ja ilmaisee sen antamalla vapautta toimia oman tahdon mukaisesti. Hän antaa lapselle vallan vaikuttaa omaan oppimiseen antamalla mahdollisuuden tutkia ja havainnoida maailmaa. Vapaan kasvattajan ei tarvitse stressata kokoaika lapsen menemisistä, jolloin vanhemmalla on enemmän energiaa keskittyä lapseen silloin kun lapsi tarvitsee vanhemman apua.

                             Ei voi sanoa että vapaa kasvatus olisi oikea tai väärä tapa kasvattaa lapsi. Tärkeintä on loppu tulos. Lapsenkasvatuksen tuloksena lapsi on oppinut elämään muita kunnioittaen yhteiskunnassamme ja toimimaan yhteiskunnan edellytysten mukaisesti. Turvallisuuden kannalta paras tapa on se, jonka kasvattaja osaa hyvin perustella turvalliseksi. Kasvattaja on kartoittanut riskit, miettinyt seuraukset ja mahdollisuudet vaarojen välttämiseksi sekä suunnitellut toimintatavat vaaratilanteisiin. Aina kaikkien vaarojen välttäminen ei ole paras mahdollinen kasvatus tapa, sillä aina voi tapahtua jotain. Istuessakin voi tulla kuolemansairaaksi.  Pienien riskien kautta lapsi oppii kyllä varomaan.

Kellokorttien sovellettavuus iltapäiväkerhotoimintaan

Essi Lehto ja Suvi Vihavainen kirjoittivat Helsingin Sanomissa 20.2.2013 päiväkotien kellokortti kokeiluista ja päivähoitomaksujen uudistamisesta hoitotuntien mukaiseksi artikkelissa Päiväkotien kellokortit yleistyvät. Kokeiluissa jokaisella lapsella on ollut omat kellokortit, jotka vanhemmat ovat leimanneet hoitajan älypuhelimeen lapsen tullessa hoitoon ja kun lapsi on haettu hoidosta. Mobiilisovellus on tallentanut sähköisesti lapsilistat, allergiatiedot, kuvausluvat, vanhempien yhteystiedot, hoitosopimukset sekä tiedot lasten hakijoista. Muutaman vuoden kokeilun ajalta lapsien hoitoajat ovat lyhentyneet ja hoitajien paperityöt vähentyneet.

Idea lasten päivähoidon tuntien mukaisesta laskutuksesta on peräisin hallitusohjelmasta. Myös sosiaali- ja terveysministeriön osoittama työryhmä esitti helmikuussa 2013 siirtymistä tuntilaskutukseen. Kokeiluissa tuntiveloitus on vielä toistaiseksi ollut porrastettua kolmeen hoitoaikaryhmään, joiden perusteella hoitomaksusta on maksettu joko 60, 80 tai 100 prosenttia. Työryhmän sihteeri, sosiaali- ja terveysministeriön lakimies Liisa Holopainen näkee kumminkin porrastuksen poistamisen joustavammaksi ratkaisuksi vanhempien kannalta. Tällöin hoitomaksut tapahtuisivat ennalta sovitun tuntimäärän mukaisesti. Tuntilaskutusta ollaan laajentamassa päivähoidossa useisiin päiväkoteihin, mutta toimisiko kellokorttijärjestelmä myös iltapäiväkerhoissa?

Monessa iltapäiväkerhossa on käytössä tuntilaskutus, joka perustuu vanhempien ilmoittamaan aikaan eli neljä tuntia päivässä tai viisi tuntia päivässä. Tuntilaskutus olisi kellokorttien myötä laajennettavissa laskutukseen todellisten tuntien mukaisesti. Jonain päivänä lapsi saattaa olla kerhossa pidempään kuin toisena päivänä, joten tunnit voivat heitellä huomattavasti verrattaessa kotiin tulevaan laskuun. Kellokorttijärjestelmä kertoisi myös, jos lapsi haetaan jatkuvasti kerhon aukiolon jälkeen, jolloin asiaan voitaisiin puuttua. Voitaisiin myös miettiä mahdollisuutta veloittaa enemmän, jos lapsi haetaan myöhässä.

                             Iltapäiväkerhotoiminnassa kellokorttiläpyskän mukana kuljettaminen olisi lapsen vastuulla. Läpyskä leimattaisiin lapsen tullessa kerhoon ja hänen lähtiessä kerhosta. Järjestelmää voitaisiin myös kehittää vastaamaan iltapäiväkerhojen tarpeita. Järjestelmä voisi esimerkiksi lähettää automaattisesti viestin lapsen vanhemmille, jos lapsi ei ole ilmestynyt kerhoon puolentunnin sisällä koulun loppumisesta. Vanhemmilla olisi myös mahdollisuus seurata lasten kerhoaikoja ja ilmoittaa järjestelmään, jos lapsi on sairaana tai ei muusta syystä tule kerhoon. Järjestelmä toisi osalle vanhemmista huomattavia säästöjä, koska käyttämättä jätetystä ajasta ei veloitettaisi.

                             Iltapäiväkerhotoiminnan järjestäjän kannalta kellokortti järjestelmässä olisi omat vahvuudet ja heikkoudet. Vahvuutena toiminnanjärjestäjä saisi todellista tietoa lasten hoitoajoista. Tiedon perusteella kerhonohjaajien työtunnit osattaisiin arvioida paremmin. Järjestelmää voitaisiin myös kehittää ilmoittamaan kun kerholla on enää x määrä lapsia, jolloin osa ohjaajista voisi lähteä kotiin. Tällöin kerholla olisi ohjaajia aina riittävästi, mutta ohjaajien työajat olisivat vaihtelevat. Järjestelmän heikkoutena toiminnanjärjestäjän tuottavuus todennäköisesti pienenisi. Samalla kustannukset pysyisivät tilojen, välipalojen yms. osalta samoina. Säästöä taas tulisi ohjaajien paperitöiden vähenemisestä.

                             Iltapäiväkerhonohjaajan kannalta muutos olisi positiivinen siltä osin, että paperityöhön käytetyn ajan voisi käyttää olennaiseen eli lasten kanssa puuhasteluun. Lasten läsnäolojen mukaisesti ohjaajien kotiinlähtöajat olisivat vaihtelevat ja joinakin päivinä saattaisi päästä kerholta aiemmin. Toisaalta tuntipalkalla työskenneltäessä tulot muuttuisivat epävarmoiksi eikä toimeentuloa olisi turvattu. Lapset saisivat kumminkin enemmän ohjaajien aikaa, jonka seurauksena kerhon ilmapiiri olisi turvallisemman tuntuinen.

                             Kellokorttijärjestelmää ei sellaisenaan voi siirtää iltapäiväkerhotoimintaan, mutta sitä voidaan kehittää iltapäiväkerhotoiminnan tarpeita vastaavaksi. Kellokortit toisivat vanhemmille joustavuutta ja enemmän halukkuutta viettää vapaapäiviä lasten kanssa, vaikka lapsella olisi kerhopäivä. Järjestelmä toisi ohjaajille enemmän aikaa keskittyä olennaiseen työhön lasten parissa. Toiminnan järjestäjä saattaisi kokea taloudellisia tappioita, mutta saisi samalla todellista tietoa lasten hoitoajoista.

Enemmän potilaita yksityiseen sairaanhoitoon, vaikka Kela-korvaukset poistettaisiin

Jo keväällä 2011 sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta pohtinut työryhmä ehdotti Kela-korvausten lopettamista yksityiseltä sairaanhoidolta. Vuoden kuluttua Vihreiden Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan Kela-korvausten poistamisen puolesta. Aloitteen Kela-korvausten poistamisesta yksityiseltä sairaanhoidolta teki SDP:n Maria Guzenina-Richardson. Hallitus päätti 22.3.2012 kehysriihessään Kela-korvausten pienentämisestä, jotka oli määrä aloittaa toimenpiteiden korvauksista alkuvuodesta 2013.

                     Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvausten poistamista on vastustettu vedoten jo nykyisiin jonotus aikoihin ja heikkoon laatuun kunnallisella puolella. Soininvaaran mukaan ei kumminkaan ole pelkoa yksityisten palveluiden käyttäjien siirtymisestä julkiselle puolelle sillä heillä on varaa käyttää yksityisiä palveluita, vaikka Kela-korvaukset poistettaisiin. Sen sijaan valtio on ehdottanut yksityisen sairaanhoidon Kela-korvausten siirtämisestä suoraan kuntien käyttöön. Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksista tulisi vuosittain noin 200 miljoonaa euroa kuntien sairaanhoidon laadun parantamiseen. Korvausten siirtämisellä saataisiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita parannettua, muttei parannettaisi velkaantuvan Suomen tilannetta.

                     Kunnallisessa sairaanhoidossa jonot ovat pitkät ja palvelukin huonoa. Potilasta pompotellaan lääkäriltä toiselle. Omalääkärikin vaihtuu nopeammin kuin sukat jalassa. Jokaisella käynnillä joutuu selittämään koko potilaskertomuksensa, koska lääkärit eivät ole sitä ehtineet lukea. Tutkimukset aloitetaan alusta, vaikka edellinen lääkäri olisi edennyt sairauden selvittämisessä. Kunnalliselta puolelta ohjataan yksityiseen sairaanhoitoon, koska resurssit eivät riitä kunnallisella puolella. Kela-korvausrahojen siirtämisellä kunnalliseen palveluun siirrettäisiin myös takaisin ne potilaat, jotka alun perin ohjattiin yksityiselle puolelle. Ei ihme että palveluita halutaan parantaa tuomalla rahoitusta yksityiseltä puolelta kunnalliseen sairaanhoitoon. Eikö kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden menoja saataisi hallittua pitämällä potilas samalla omalääkärillä eikä pompoteltaisi lääkäriltä toiselle?

Kunnallisessa sairaanhoidossa on pääosin työttömiä ja pienituloisia potilaita. Työntekijöiden terveyspalvelut ovat työnantajan osoittamalla yksityisellä palveluntarjoajalla, jolloin palvelut eivät ole työntekijän pussista pois. Työllistämällä työttömiä saataisiin kunnallisten palveluiden kysyntää vähenemään ja näin parannettua palveluiden laatua. Kela-korvauksien tuloja ei siis tarvittaisi kunnallisten palveluiden parantamiseen. Työttömien siirtyessä työterveydenhuollon piiriin yksityisten palveluiden kalleus ei enää tuntuisi potilaidenkaan kukkarossa, jolloin Kela-korvauksilla ei olisi merkitystä. Potilaat pysyisivät joka tapauksessa yksityisellä puolella, poistettiin Kela-korvaukset tai ei. Kela-korvausten poistaminen yksityiseltä puolelta kunnallisen sosiaali- ja terveyshuollon palveluiden sijaan voitaisiin siirtää valtionvelan eduksi.

Yksityisen sairaanhoidon käytön lisääntyessä kunnallisten palveluiden jonotusajat lyhenevät ja palveluiden laatu paranee. Yksityisellä puolella valitetaan kalleudesta, mutta siihenkin voi saada helpotusta vakuuttamalla itsensä. Kela-korvausten poistaminen ei tunnu juuri missään, kun vakuutusyhtiöt maksavat omavastuun jälkeiset kulut. Sairaanhoitoon kuluvat menot ovat vakuutuksen avulla tiedossa, eikä tarvitse miettiä kunnallisten palveluiden jonotusaikoja tai laatua.

Autot ja lemmikit vakuutetaan, koska laki vaatii. Moni kumminkin hankkii kattavamman vakuutuksen autolleen kuin mitä tarvitsisi. Auto viedään heti huoltoon kun on tarvetta. Vakuutus korvaa sen, ettei tarvitse panna autoa jonotuslistalle vaan saa sen heti kuntoon. Itseä ei kumminkaan vakuuteta vaan jäädään jonottamaan kunnalliseen sairaanhoitoon vähintään puoleksi vuodeksi. Auto koetaan itseä arvokkaammaksi, vaikka näin ei ole. Tarvitaanko lakipykälien muuttamista vakuutuksen pakollisuuteen, jotta ihminen oppii arvostamaan omaa terveyttään ja vakuuttaa itsensä?

Vakuutusten ottamisella kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden menoja saataisiin hallintaan. Yksityisten palveluiden käytön kasvaessa hintojakin saataisiin laskettua. Kela-korvauksia ei enää tarvittaisi edes kunnallisella puolella, koska vakuutusyhtiöt korvaisivat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kulut omavastuiden jälkeen. Kunnallisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluille ei enää tarvittaisi niin suurta rahoitusta. Vaaditaan vain muutama muutos lakipykäliin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita koskien.

Jostain se raha valtionvelan maksamiseen on otettava. Ei riitä että tehdään erillinen suunnitelma asian x kehittämisestä ja toinen suunnitelma asian y kehittämisestä. Rahan liikkuminen yhden alueen sisällä ei edistä todellisen ongelman ratkaisemista. Elintarvikkeiden hinnat ja asumiskulujen nousu jatkavat kasvuaan, jos mistään ei tehdä leikkauksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden Kela-korvausten poistaminen on tarpeellinen siirto valtionvelan kääntämisessä laskuun.

Valtionvelan kääntäminen laskuun

Paljon on puhuttu sekä nuorten että yli 50-vuotiaiden työttömyydestä. Yksityiset yritykset eivät palkkaa rahoituksen takia ja valtion lupaamia 200.000 työpaikkaa ei näy eikä kuulu. Samalla valtio haluaa nostaa eläkeikää toivoen, että työssäoloaikojen pituudet kasvaisivat lisäten verotuloja. Nuoria kehotetaan opiskelemaan ja opiskeluaikoja pidennetään. Valtion varat kuluvat Kansaneläkelaitoksen (Kela) sekä Työttömyysturvarahaston (TVR) hoitamista ja maksamista tuista työttömille. Samoin käy eläkkeiden ja opintotukien kanssa. Kukaan ei tiedä, mistä suunnasta ongelmaa lähtisi ratkaisemaan. Halutaanko nuoret vai kokeneet konkarit maksamaan veroja?

Eläketurvakeskuksen mukaan työssäoloajat ennen eläkkeelle jäämistä olivat keskimäärin 32,6 vuotta vuonna 2011. Nostamalla eläkeikää valtio pyrkii saamaan verotuloja pidemmältä aikaväliltä pidempien työurien johdosta. Samalla eläkkeellä olo aika lyhenisi ja taas tulisi suuria säästöjä. Näin ei kuitenkaan tapahdu. On edelleen iso määrä työttömiä, jotka päivä päivältä laskevat keskimääräistä työssäoloaikaa. Nostamalla eläkeikää työttömien määrä vain kasvaisi entisestään. Eläkeikää hipoville työntekijöille todennäköisesti annettaisiin raskaampaa työtä kuin kunto sallisi. Sairaspäivärahojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrät kasvaisivat, mikä tuskin toisi helpotusta valtion velkaantumiselle.

Työttömien palkkaamista valtio ei pidä vaihtoehtona. Annetaan vanhojen konkareiden tehdä työtä, maksetaanhan heille jo kokemuksen perusteella suurempaa palkkaa ja näin ollen verotulotkin ovat suuremmat. Kannattavintahan olisi pitää työntekijät töissä hautakuoppaan asti, jottei eläkkeitäkään tarvitsisi jäädä miettimään. Ilmeisesti jo konkareiden verotulot riittävät kattamaan kaikkien työttömien tuet. Annetaan työttömien elää valtion siivellä, muttei tarjota edes mahdollisuutta tehdä työtä tuon rahan eteen. Annetaan ilmaiseksi, ettei vain innostuisi hakemaan töitä.

Valtio on luvannut 200.000 uutta työpaikkaa vähentämään työttömyyttä. Tällä saataisiin vastinetta sille rahalle, jota nyt maksetaan työttömille. Valtion velkaantumisen kannalta vielä kannattavampaa olisi saada työttömät töihin yksityiselle sektorille. Työttömien työnhakijoiden työllistämisestä maksetaan toisinaan työhönottajalle tukea palkanmaksamiseen. Yleensä työnantaja ei hae työntekijää, ellei hänelle ole tarvetta ja varaa maksaa palkkaa. Miksi siis valtion pitäisi maksaa avustusta työhön otetun palkanmaksuun? Valtionvelkojen kannalta työllistämistukien maksamisen lopettaminen toisi pientä helpotusta valtiolle. Senttikin säästöä on miljoonien alku.

Työttömiä on paljon, mutta niin on työpaikkojakin. Eletään tukien varassa ja odotetaan että valtio ilmoittaa luvatuista työpaikoista. Ei viitsitä edes hakea töitä, jos kerta rahaa voi saada ilmaiseksikin. Yksityisellä sektorilla riittää työpaikkoja, joita Kelan tukihakemusten aktiivitäyttäjät osaavat hakea. Siivoaminen, kaupankassa tai puhelinmyyjäntyö eivät monia työttömiä innosta. Oma asenne on ratkaisevassa asemassa työnhakemisessa. Kaikki eivät voi olla suoraan EU:n huippuviroissa. Työnantajat hakevat usein nuorta, mutta alankokemusta omaavaa työntekijää. On myös työnantajia, jotka eivät vaadi työkokemusta ollenkaan, riittää että on ”hyvä tyyppi”. Niin kokenut kuin kokematonkin työntekijä voi olla haettu hyvä tyyppi.

Työnantaja ei saisi pelätä kokemattoman työntekijän palkkaamista. Kokematonta joutuu kouluttamaan, mutta se voi olla myös työnantajan etu. Kokemattoman on helpompi muuttaa toimintatapansa kyseisen työpaikan mukaisiksi siinä missä konkari on jäänyt edellisen työnantajan malleihin. Myöskään vanhemman ihmisen palkkaamista ei saisi pelätä. Nuorella on ehkä tuoretta tietoa asioista suoraan koulunpenkistä, mutta vanhempi hakija on kerännyt matkanvarrelta elämänkokemusta. Palkkaamalla sekä nuoria että vanhempia työntekijöitä saadaan yhdisteltyä monia taitoja työnantajan eduksi, työssäoloaikojen keskimääräinen aika pitenee ja valtio saa lisää veronmaksajia.

Nuoria suositellaan kouluttautumaan, jotta he saisivat tulevaisuudessa töitä. Kouluttautuneet nuoret huomaavat jäävänsä työttömiksi, koska oman alan työtä ei ole tarjolla eikä muuta työtä kelpuuteta. Valtion ja työnantajan kannalta kannattavinta olisi, että työnantajat kouluttaisivat työntekijänsä itse esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen kautta. Valtio saisi opintotukien maksamisen sijasta veronmaksajia ja työnantaja saisi tavallista työntekijää halvempaa työvoimaa. Työntekijäkin hyötyisi saamalla työn ohessa ammattipätevyyden, koska työ tekijänsä opettaa. Kouluttautuminen olisi hoidettu valtion, työnantajan ja itse työntekijän etujen mukaisesti.

Työurien pidentäminen eläkeikää nostamalla ei yksinään riitä pysäyttämään valtion velkaantumista. Sen sijaan eläkeiän nostaminen lisäisi työttömyyttä ja saattaisi lisätä sairastumisista johtuvia kuluja. Työllistämisestä maksettavien avustusten lopettaminen toisi myös helpotusta velkaantumisen kääntämisessä laskuun, koska työntekijöitä haetaan ja tarvitaan jatkuvasti ilman avustuksiakin. Jatko-opiskelun tuoman koulutuksen siirtäminen työnantajalle toisi valtiolle huomattavia säästöjä opintotukien vähenemisenä ja veronmaksajien lisääntymisenä. Myös työnantajien rohkaisu kokemattomien ja vanhempien työntekijöiden palkkaamiseen toisi valtiolle lisää verotuloja poistaen tukiin kuluvia varoja.